tiistai 17. syyskuuta 2013

Ei housuja merkkiin katsominen

Olen merkkiuskollinen. Hyväksi havaittua en helposti vaihda, varsinkaan vaatteissa. Laatu ja istuvuus ovat tietenkin ykkössijalla, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei merkillä ole väliä. Toisista brändeistä tulee vaan parempi mielikuva kuin toisista. Ja niille toisille merkeille en anna edes mahdollisuutta vaikka sieltä voisi löytyä helmiä.

Yhden poikkeuksen teen: mielleyhtymä merkistä on näin keski-ikäisen tädin näkökulmasta vähintäänkin epäilyttävä, mutta siitä huolimatta Guessin farkut ovat mukavimmat mitä tiedän. Istuvat hyvin ja ennen kaikkea tuntuvat hyviltä. Ja kestävät pesusta pesuun.


 

Syksyn kunniaksi ostin kahdet uudet mustat Guessin farkut. Mattapintaisten malli on Jegging ja vahapintaisten Starlet Skinny. En huomaa malleissa mitään eroa, kumpikin on slimmi ja muutenkin kovin saman oloiset. Vaikka housut ovat low rise niin vyötärö ei kummassakaan ole mielestäni mahdottoman matala. Tai sitten painovoima on tehnyt tehtävänsä myös vatsan seudulla enkä huomaa mitään eroa :)

12 kommenttia:

  1. Guessin osasto oli juuri se, jonka ohitin eilen tavaratalossa ilman ajatustakaan sinne poikkeamisesta - my bad, selvästikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on just se osasto, jonka ohittaa sujuvasti. Ensi kerralla:)

      Poista
  2. Mulla sama juttu, Guessin brändimielikuva on ihan väärä... en oikein edes tiedä mihin tämä mielipiteeni perustuu. Liikaa blingblingiä? Ensimmäisen poikkeuksen tein viime kesänä, kun ostin esikoiselle t-paidan missä luki suurin kirjaimin Guess. Mutta väri oli ihana. Seuraavaksi ehkä innostun hankkimaan jotain itselle sun esimerkin innoittamana. :) Shoppailuun käytettävissä oleva aika on vähentynyt siinä määrin, että turvaudun nykyään aina samoihin merkkeihin enkä jaksa tutkia uusia... Filipalta, Gantilta yms. löytyy aina kuitenkin aina se mitä tarvitaan. Mutta onneksi blogeista saa uusia impulsseja. -Hanna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä melkein luulen tietäväni mihin mielikuva perustuu.. Mulla on ollut Guessin housuja monta vuotta, käytän niitä "salaa", siis niin ettei muut tiedä merkkiä. Ovelakin olen;)

      Luksulla on nyt merkin housut, pari paitaa ja takki käytössä, olen ollut tosi tyytyväinenkin niiden laatuun.

      Ihan sama juttu, siivoilin vaatekaappia ja totesin, että viisi merkkiä edustaa 80%:a mun vaatteista. Mitä sitä hyväksi havaittuja vaihtamaan.

      Poista
  3. Minäkin tunnustan. Ostin Guessin sin neuleen. Saman väristä blingblingiä sopivasti. Päälle ei ole vielä eksynyt ;) Miten vahapintaiset taipuvat jalkaan? Uskaltaisinkohan? Mites syksyn vihreä? Vai onko burgundi parempi?

    Nimim. Kysyvä ei tieltä eksy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, lisää tunnustuksia. Jatketaanko?:)

      Vahapintaiset taipuvat hyvin, mulla on ennestään parit muutkin eikä ole sen epämukavammat kuin muutkaan materiaalit. Syksyn vihreääkin löytyy, sopii mulle aika passelisti.

      Poista
  4. Miten tää onkin kaikilla ihan sama juttu..:)?! Ja muistatko, aineesta on keskusteltu jo neljä vuotta sitten :) http://saariston-lapset.blogspot.fi/2009/11/taikasana-guess.html , eipä ole merkki onnistunut muuttumaan silmissämme. Mutta sisi joo, mulla edelleen nuo silloiset farkut ja poikkean kyllä Guessille mielikuvasta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, ollaan pohdittu asiaa ennenkin:) Ja siis neljä vuotta? Mihin tää aika katoaa?

      Mieti kuinka kätevää, dementoituneina mummoina sitten tsekataan, että mitä onkaan tullut ostettua:)

      Poista
  5. Itselläni on 3 Guessin farkut ja ovat istuvuudeltaan todella hyviä. Blogimaailmassa on ikäänkuin sallitut ja hypetetyt merkit ja sitten ne joita ei pitäisi ostaa ollakseen uskottava. Brändit luovat mielikuvia ja Guessin mainos kampanjat eivät nyt ainakaan ole suunnattu meille aikuisille naisille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en niin seuraa blogimaailman hypetyksiä, enemmän päinvastoin:) Ihan totta, että Guessin kamppikset ei ole ihan meille suunniteltuja. Tai ikää enemmän vaikuttaa varmaan kansallisuus...

      Poista
  6. Housujen istuvuus on aina ollut ongelmani, olipa kokoni mikä tahansa, vyötäröltä lepattaa helposti, kun muualta istuu.

    Kilojen tippumisen myötä kaapista on jo lähtenyt useita housuja. Sellaisiakin,joita olen käyttänyt kerran-kaksi, kun ostin keväällä syksyä varten valmiiksi. Syksyllä olinkin jo liian pieni niihin housuihin... Olin mielestäni suorastaan koominen, kun kuitenkin paremman puutteessa nykäisin yhdet töihin jalkaan ja peittelin leppattavaa vyötäröä paidoin ja neulejakuin. Silti kiskoin housuja ylös koko päivän. Hämmentävää, yleensä ongelma on ollut vähän toisenlainen.

    Nyt siis tyydyn vain hyviin halpoihin housuihin, joista luopuminen ei hinna takia ahdista. Kunhan paino joskus tasaantuu, voin siirtyä laadukkaampiin ja varmaan joudun/saan etsiä uusia suosikkimerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, en huomannut teidän viestejä aiemmin.

      Joo, mulla ei ole tuota ongelmaa. Nuo pari mersua tuossa vyötärön tienoilla pitävät housut tiukasti jaloissa:)

      Poista