torstai 28. helmikuuta 2013

Housut kevääksi

Reissun päällä kävi köpelösti, olin unohtanut pakata iltatilaisuuteen sopivat housut mukaan. Mikä ihana tekosyy. Onneksi huomasin mokani ajoissa ja ehdin ostamaan uudet housut. Kiiltäväpintaiset, suoralla lahkeella. Kun kaveriksi laittaa 10 cm:n korot, niin saa aikaan mukavan illuusion. Mistä tulikin mieleeni, että kaipaan kipeästi teräväkärkisiä nudeja korkkareita.


Housut eivät sillä reissulla ehtineetkään käyttöön, matkalaukkua kaivellessani löysin ne alunperin pakkaamani housut. Oikeasti luulin, että ne olivat jääneet matkasta. Oikeasti.

Sandin housuissa on se hyvä puoli, että ne ovat mitoitettu keski-ikäisen kropalle ts. vatsan kohdalla on sopivasti tilaa ilman että housut muuten roikkuvat. Toinen plussa lahkeen reilusta jatkovarasta (onko se päärme?), lahkeisiin saa ompelijalla hyvin lisää pituutta.

Housuihin olisi ollut tarjolla jakkukin, aika kiva. Ja samasta kankaasta oli useampaa eri mallia mekkoja. Niitä saa varmasti Suomestakin, jos muutan mieleni.



Kaveriksi sopii hyvin House of Elliottin koru, tämän talven suosikki. Korun ostin House of Elliottin ysmystä ennen joulua, olin tulossa töistä kotiin, kun repivät minut suoraan kadulta ysmyyn. Olisinkohan maksanut korusta 20 euroa. 

12 kommenttia:

  1. Molemmat (housut ja koru) on tosi kivoja, mutta toi sun stoorisi oli NIIN epäuskottava: miten iso matkalaukku sulla muka oli ihan lyhyellä reissulla, jos et sen uumenista muka löytänyt niitä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä viisastele. Ihan normi cabin-laukku oli, sinne mitään voinut kadota. Paitsi yhdet housut, jotka olin kätevänä emäntänä tunkenut pukupussiin, josta en siis tajunnut niitä ensin etsiä.

      Poista
  2. Mahtava syy ostaa uudet housut:) Pitääkin jättää oikeasti "vahingossa" pakkaamatta seuraavalle reissulle vaatteet mukaan:)

    VastaaPoista
  3. Juu-u... matkalaukkuun kadonneitten vaatteiden lisäksi mä joudun usein reissulla ostamaan uuden kengät, kun jalat on ihan rakoilla. Sellaista se on. ;-)

    Kuulostaa hyvältä tuo Sandin keski-ikäiselle mitoitettu vyötärö. Mulla ei ole kuin yhdet ratsarityyliset tuolta merkiltä, pitääpä muistaa tsekata noita juhlahousujakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ennen mun housut oli kaikki Filipan. Nykyään valtaosa Sandin. Ja syytä ei ole vaikea arvailla...

      Poista
  4. Sulle kyllä voidaan seuraavassa Oscar-gaalassa jakaa "Vuoden hukkaaja" -palkinto. Vai minkäkokoisen matkalaukun kanssa se rouva matkustaa?

    Onpahan hyvännäköiset housut. Taidanpa käydä sovittamassa noita. En ole yhtään hameihminen ja juhlahousujen (muun väristen kuin mustien) löytyminen on pe**stä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh. Hauska. Ihan sellaisen cabiinin, mutta yleensä en jemmaile sinne pukupussiin mitään.

      Käy ihmeessä, nuo on mun mielestä monikäyttöiset, menee niin arjessa kuin juhlassakin, riippuen muusta vaatetuksesta.

      Poista
  5. Onpa kaunis koru! Voi hitsi...pitänee joku samanlainen metsästää itsellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään. Huono puoli, että on aika raskas eli koko päivää en pysty tuota pitämään.

      Poista
  6. Mistä löytyy semmoinen keski-ikähousumalli jossa vatsalle ei niinkään mutta noille ..keleen reisille olisi tilaa, siis kauniisti leikattuna?? Sulla taitaa olla vaatemallistojen ihannekroppa, hoikanhoikat jalat jne. niin että aina löytyy. Huoh, olen kade. ;)


    S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, mä en osaa auttaa, kun ongelmakohdat ovat toisaalla;)

      Joo, mun kroppa on suht helppo, poislukien jääkaappipakastimen kokoluokkaa olevaa hartianseutua. Se asettaa omat haasteensa.

      Poista