maanantai 8. lokakuuta 2012

Yhden kesän kengät

 
Tällaista jälkeä tulee muutamassa kuukaudessa.
 
Nämä ovat Luksun hiekkakengät. Käytetty vain vieraspeleissä hiekkakentällä.
 
Luksun kotikenttä on tekonurmea, ei mitään priimaa, mutta aina se hiekkakentän voittaa.
Ja talvella siinä on katto pään päällä.
Siellä kuplassa on talvisin ihan törkeän kylmä, mutta parempi sekin kuin taivasalla.
 
Suomessa ei ole mitenkään tavatonta, että junnut treenaavat/pelaavat hiekkakentällä ja talvisin ihan sisällä jumppasaleissa. Asia, mitä ulkomaalaisten on hyvin vaikea käsittää. Asia, mitä minunkin on hyvin vaikea käsittää. Asia, mikä menee täysin yli miehen käsityskyvyn.
 
Miten lukijoilla, millaisissa olosuhteissa pikkufutaajat treenaavat?

30 kommenttia:

  1. Toi on niiin käsittämätöntä, että varsinkin etelä-Helsingissä on aivan surkeat harjoitusolosuhteet futareille.
    Jätkäsaaren kupla pamahti viime talvena, eikä tilalle tule uutta, joten siellä treenataan pelkällä tekonurtsilla ilman kattoa läpi talven rekkojen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan kun se lensi taivaan tuuliin. Ja näky on nykyään surullinen (ei se kaunis ollut aikaisemminkaan).

      Larun kenttäkin on mainio. Ei tartte edes potkia sitä palloa, liikkuu ihan itsestään siinä hiekalla kun sopivasti tuulee;)

      Poista
  2. Meillä maalla eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa on tarjolla vain ja ainoastaan aitoa nurtsia. Treenit alkavat kelien mukaan huhtikuun lopussa - toukokuun alussa yläkoulun hiekkakentällä ja siitä siirrytään nurmelle kentän kuivuttua riittävästi. Jos hyvin käy, ekaan turnaukseen mennessä on yksi treenikerta takana ja kylmää kyytiä tulee, kun vastassa on joukkueita, jotka ovat saaneet treenata koko talven edes siellä kuplahallissa. Meillä ei talvella pelata, paitsi futsalia kauppiksen pienessä salissa.. Motivaatiotahan se syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito nurtsi on paras, sellaisilla leveysasteilla, jossa ei 9 kk vuodesta ole kylmää tai märkää tai kumpaakin;)

      Uskon, että tulee kylmää kyytiä ja syö motivaatiota. Onko teillä talvilajia erikseen?

      Poista
    2. Salibandy on nyt ehdoton ykkönen, jalkapallo taisi loppua meillä niinkuin monella muullakin tähän kauteen ( juniori on vm. 1998). Onneksi C-junnuilla on nyt säbässä vahva joukkue, jolla on toiveita jopa menestyä ja treenimotivaatiotakin löytyy :)

      Poista
  3. Meidän junnujen seuralla on myös lämmittämätön tekonurmi, kuplaan ei olla saatu (eikä kuulemma tulla saamaankaan :() rakennuslupaa. Kesäisin siis treenit enimmäkseen tekiksellä, myös nurmivuoroja löytyy ihan pienimmillekin. Talvella joukkueet ostaa hallivuoroja muualta, meillä 13v:llä kaksi kertaa viikossa halli + talvellakin yksi tekis, 10v tytöllä 1 halli, 1 koulusali, 5-vuotiaalla joko 1 halli, 1 sali tai vain 1 sali jos päädytään vielä jatkamaan vanhemmassa ikäluokassa. - LeenaK (joka aina innostuu näistä harrastusaiheista kun siinä oravanpyörässä pyöritään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Pohjois-Helsingistä tässä kyse. - sama

      Poista
    2. Kuulostaa tutulta, olen myös kuullut vaikka minkälaisista virityksistä.

      Ja hyvä, että innostut, olisi tylsää täällä itsekseen jupista:)

      Poista
  4. Etelä-Helsingissä on huutava pula pelipaikoista. Nyt treenit Johiksen hiekkakentällä ja Jätkäsaaren tekonurmella, siellä missä viime Tapaninpäivän myrskyyn asti oli kupla. Kupla lähti tullen mukana, mutta nurmi jäi. Treenit jatkuivat ilman kuplaa ja näin jatkuvat tänäkin talvena. Aika kylmä on pakkasella, jos mereltä tuulee. Isot rekat, kaivinkoneet ja ties mitkä pöllyttävät ympärillä, aika ankea paikka. Viime talvena koulusali, jossa tuhat ja yksi jo aika isokokoista ja kova apotkivaa poikaa ryntäili ympäriinsä. Nyt kertalleen treenit Espoonlahdessa kuplassa, ajomatkaa n 20km. Kun keskusta-asumisessa ajatuksena juuri se,e ttä harrastusmahdollisuudet olisivat lähellä...

    Mutta futaajat (ekaluokkalainen ja tokaluokkalainen) niin innokkaita... Käyvät paljon kodin (hiekka) lähikentällä keskenäänkin ja kavereiden kanssa potkimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu olevan erityinen ongelma nimenomaan etelä-Helsingissä. Me asutaan strategisesti hyvässä paikassa, tästä on aika helppo singahtaa eri puolelle eteläistä, pohjoista ja itäistä Helsinkiä. Keskustassa on hyvät harrastusmahdollisuudet, jollei satu harrastamaan futista. Tai lätkää... Eikös sieltä Johiksen kentältä ole Forssell ja Pohjanpalo ponnistaneet? Niillä on ainakin motivaatio riittänyt:)

      Notta Espoonlahteen? Aikamoinen matka. Varsinkin tuon Länsiväylän sujuvuuden ruuhka-aikaan tietäen:(

      Poista
    2. Joo Johikselta on ennenkin päästy pitkälle :). Kuopus on kova pelimies, pelaa isoveljen kanssa vuotta venhempiensa kanssa. Viime kesänä oli huolestunut siitä, että miten voi mennä Barcaan pelaamaan, kun ei osaa kuin suomea ja ruotsia... Esikoinenkin aika intohimoinen, tällä mammalla on pelaamisen suhteen pudonneet omenat tosi kauas puusta.

      Poista
  5. Meillä täällä eteläsuomalaisessa, keskikokoisessa kaupungissa ihan pikkujunnutkin saa pelata nurtsilla, ja ennenkuin se on keväisin kunnossa pelataan tekomurmella. Talvella näillä pienillä on toinen vuoro hallissa tekonurmella ja toinen koulun liikkasalissa, mielestäni tämän ikäisille (F7) ihan ookoo.

    Ois muuten ennenkuulumatonta laittaa lätkäjätkät harjoittelemaan luonnonjäälle kelillä kuin kelillä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tuohon kommentoida sen verran että meillä poika harrasti jääkiekkoa kaksi vuotta nimenomaan ulkojäällä (kaukalo toki kyseessä). Halusimme nimenomaan hänet pienemmän seuran toimintaan mukaan jotta pelaisivat ulkona. Pakkasraja oli muistaakseni -20 astetta ja nyt kun laji on vaihtunut jääpalloon pelataan edelleen ulkona eikä pakkasrajaa edes ole. Nyt talven tuloa odotellessa harjoituksia on jo satunnaisesti jos sattuvat hallivuoron jostain saamaan.

      Poista
    2. Mä en itse asiassa tiedä harrastetaanko täällä lätkää ulkojäällä. Ainakin kaikki tutut lapset treenaavat hallissa. Meidän urheilupuistossa on ulkokaukalo, mutta käsittääkseni jääpalloilijoiden käytössä.

      Poista
    3. Kiitos anonyymi, olin sitten väärässä uskossa. Täällä meilläpäin kun käsittääkseni kaikki junnut reenaa hallissa, ja lisävuorojen saamiseksi rakennettiin uusi harjoitushallikin. Mutta nastaa, että jossain pelataan vielä ulkona, ei varmasti pahaa tee :)!

      Poista
    4. Lätkäjätkän äitinä vastaan ;) Eli junnukiekkoilijatkin pelaavat lätkää halleissa, syynä varma jää! No, parina viime vuotena on ollut hyvin myös ulkojäätä, sitä ei voi kieltää, mutta sitä on hyödynnetty sitten ihan vaan pelailtaessa. Ja ne muutamat tekojäät taitavat olla aikalailla jääpalloilijoiden käytössä.

      Rose

      Poista
  6. Niin ja siis tuo halli = lämmin, mikä on iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on faciliteetit kohdallaan. Mutta näin ne tuntuu kehä kolmosen ulkopuolella olevankin (yleistänkö liikaa?). Voidaanko tästä vetää jokin johtopäätös siihen, miksi pk-seudun junnuista aika harva on päässyt huipulle asti?

      Poista
    2. Niin en tiedä, täältä taas tuntuu tulevan uskomattoman hyvin ammattilaispelaajia eurokentille. Juniorimäärät on kuitenkin mitättömiä vrt. pk-seutu.

      Ei nuo hyvät harrastusolosuhteet ainakaan peli-iloa syö, se on varma.

      Poista
  7. Ihan kämäset treenipaikat talvisin(kin) täällä pääkaupungissa junnuilla, kun seura on tuo hoolla alkava. Muitten joukkueitten armoilla mennään, jos jää joltain ylijäämävuoroja. Joten lämmittämätön tekis on talvella luksusta (jos edes saadaan), koulun liikuntasalissa (liian pieni joukkueelle) ja turhan myöhäinen kupla-aika on varmaan edessä tänä talvena. Hiekkakenttä on vielä toistaiseksi käytössä, viime syksynä treenattiin siellä pitkälle syksyyn...

    P.S. Saako mistään goretex-nappiksia? :) Olis loskassa ihan asialliset..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tiedän. Meilläkin pelattiin yksi kausi tuossa H:lla alkavassa ja se oli aika nopeasti nähty.

      Ihan mielettömän hyvä idea nuo gore-nappikset. Pitäisi löytää joku kotimainen valmistaja. Etelämpänä Euroopassa ei kovin tilausta ole, kun ei sieltä tahdo löytyä edes tekisnappiksia.

      Poista
  8. Talvellä treenataan lämmitetyllä tekiksellä ilman kattoa pään päällä. Kesällä harkkoja myös oikealla nurtsilla ja hiekalla. Viime talvena jalkapallo jäi aika vähälle ja toivoisin että jäisi tänäkin talvena, kun muuten jää vapaaillat aika vähiin kiekkoilun kanssa. Vielä ei ole kyllä pallonpotkimisinto laantunut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras olisi, jos olisi kuiville säille nurtsi ja kosteille keleille / hyvälaatuinen tekis katolla :)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Meillä treenataan tekonurtsilla kesät talvet. Talvet onneksi lämpimässä kuplassa. Hesa Cup tulee aina shokkina, kun eivät ole nurtsiin tottuneet, alku menee totutellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on omat pelit tekiksellä tai nurtsilla, shokki tulee noista hiekkakenttäpeleistä.

      Meillä kupla on lämmin tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten kun on kylmä, niin on tosi kylmä. Pojilla ei tietty ole, mutta kentän laidalla palelee.

      Poista
  11. Täällä pohjoisessa kesät reenataan nurmella ja halutessaan vuoroja saa myös tekonurmelle. Keväällä ja syksyllä (huhti-toukokuu, loka-marraskuu) tekonurmilla ja hallissa ja talvella hallissa ja koulujen saleissa. Halli on puolilämmin (12 astetta) tekonurmihalli. Ainakin vielä 9-vuotiaat ovat saaneet ihan kohtuullisesti hallivuoroja (2-3krt/vko) ja lisäksi sitten käytetään koulujen saleja ja tehdään oheistreeniä telinevoimistelusalilla. Hiekalle ei ole jouduttu vielä koskaan, ei harkoissa eikä peleissä:)

    Saas nähdä, miten tulevien kuntaliitosten jälkeen käy, kun hallimäärä ei lisäänny yhtään, mutta pelaajamäärä melkein tuplaantuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan "oma" kupla, joten siinä ei ole valittamista. Mutta monilla muilla seuroilla H:gissä on aika huono tilanne.

      Toivottavasti teillä ei ihan hullusti käy noiden kuntaliitosten jälkeen.

      Poista
  12. Satakunnassa pienen pienellä paikkakunnalla tekonurmi ja nurmi. Talvisin harkat sisällä saleissa. Erittäin hyvin poikia mukana sekä 2006 että 2007 syntyneiden joukkueissa ja aloitettu treenit talvisin vuotta aiemmin kuin pitäisi(vaikka silti varmaan pari vuotta myöhemmin kuin suurseuroissa=)) Toki meillä sitten jääkiekko ja koris lisäksi... =))

    *Marika

    VastaaPoista
  13. Hups olin väärässä lapsessani;)) siis 2004 ja 2005 syntyneissä. Ja 2005 joukkue aloitti nyt siis harjoittelemaan "ympärivuoden".

    *Marika

    VastaaPoista