torstai 15. joulukuuta 2011

Uusi rauta


Tiesittekö, että silitysraudat suositellaan puhdistettavaksi neljä kertaa vuodessa? Tietty, jos silittää kerran vuoteen, niin tuo neljä kertaa on hieman liioiteltua. Nykyraudoissa on järjestään ne kalkinpoistojärjestelmät ja muut systeemit, enkä ole omaani puhdistanut kertaakaan viiden vuoden aikana. Koska raudan pohjaan oli tarttunut jotain likaa, niin päätin tehdä sen ensimmäisen (ja viimeisen) puhdistuksen.
Laitoin raudan puhdistusainetta (Wenkon, en suosittele), luin jopa ohjeet, mutta ei mennyt ihan putkeen. Tuloksena oli käryävä rauta ja ujeltava palohälytin (näin joulun alla onkin ihan hyvä testata hälyttimen toimivuus). Hetken aikaa otti päähän, mutta sitten tajusin tilaisuuteni tulleen. Saisin ostaa uuden raudan. Ei vanhassakaan mitään vikaa, mutta onhan uusi aina uusi.


Painelin kauppaan taktiikalla, joka ei ole kertaakaan pettänyt kodinkoneostoksissa. Ostin sen kalleimman. Braun TexStyle 770.  Siinä on irrotettava Textile Protector –lisäpohja. Lisäpohjan avulla voi silittää herkempiäkin kankaita täydellä teholla ja höyryllä. Eikä tarvita mitään silitysliinoja. Normaalistihan niillä alemmilla lämpötiloilla saa hinkata tovin jos toisenkin, että ryppyisempi vaate oikenee. Ja muutenkin laite vaikuttaa erittäin pätevältä ja on huomattavasti entistä rautaa kevyempi. Saphir pohjalevy liukuu kuin unelma. On se hyvä, joka euron arvoinen.

Silityskeskus olisi varmaan ollut vielä parempi, mutta meillä ei ole kodinhoitohuonetta, joten mitä pienempi sen parempi.

Textile Protector -lisäpohja
Ainutlaatuinen Braunin Textile Protector -lisäpohja on helppokäyttöinen ja kiinnitetään silitysraudan pohjaan napsauttamalla. Se mahdollistaa täyden höyryn käytön turvallisesti aroille kankaille.


4 kommenttia:

  1. Melkoisen silityslautojen ferrarin ostit! Eikä tuo nyt niin kalliskaan ollut. Silittäisitkö samalla rahalla meidänkin pyykit?

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä, tämä tuli tarpeeseen. Omani on tippunut pari kertaa laudalta lattialle ja vaikka vielä toimiikin, eihän se voi enää olla turvallinen...?

    VastaaPoista
  3. Meillä on tosta vanhempi malli (samat toiminnot). Silloin vertailin ja meni höyrytehot aika lähelle siliityskeskuksen tehoja, joten tämä on priima.
    Ja mies silittää esim. pukuaan (jos siis tullut joku ryppy, ei muuten), eikä tarvitse silitysliinaa, ettei rupea kangas kiiltämään, vaan tuo suoja riittää.

    VastaaPoista
  4. Tiksu, toki, laitat vaikka postissa tulemaan:)

    Aijuliini, suosittelen. Silitin nyt toista kertaa (en ole paljon joutanut silittelemään) ja kulkee kuin unelma:)

    Ano, joo tehoja riittää. Höyrytehot kai näissä nykysilitysraudoissa on enää erona. Ja mun mielestä tämä on kevyempi kuin moni muu, tykkään tuosta avoimesta kahvasta.

    VastaaPoista