sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Se aika vuodesta

kun voisi olla iltamenoissa vaikka viisi kertaa viikossa. Jos haluaisi. En halua, enkä kyllä kykenisikään.

Kerran, kaksi viikossakin aiheuttaa hieman kulahtaneen olon (eikä edellytä edes holtitonta dokaamista, vaan ihan valvominenkin riittää). Ja vaatekriisin, mulla ei ole mitään päällepantavaa. Siis mitään kivaa, kaikki ovat ihan vanhoja. Ja tylsiä. Mustia tylsiä.



Tigerilta uusi paita.
Menee myös jakkupuvun kanssa.
Mustahan sekin on,
mutta vähän erilainen.

Siinä on olkatoppaukset,
joutui ottamaan ne irti,
on noita toppauksia ihan omasta takaa.



Viime syksyltä Zaran housut,
ne kiiltää vaikka ette sitä huomaakaan.
Ja vyö, kultaa ja dimangeja.


Ja kysymys liittyen tähän sunnuntai-illan hieman pöhöttyneeseen oloon:
Mikä auttaa?
Varsinaista darraa ei ole (siihen auttaa vain uni ja ulkoilu),
mutta miten te lievitätte oloa vastaavassa tilanteessa?
Kaikki vanhan kansan viisaudet otetaan vastaan,
enkä sylje päälle, vaikka ehdottaisitte
nykyaikaisempiakin menetelmiä.

8 kommenttia:

  1. Uni ja herkut :)
    ja yhdyn tuohon että valvominen riittää, ei siihen seuraavan päivän oloon enää mitään alkoholia tarvita...

    VastaaPoista
  2. Saunaa olisin minäkin ehdottanut, vaikka sinne mennessä tuntuukin vihoviimeiseltä teolta. Mut muuten siihen ei kyllä auta muu kuin aika, voit odottaa helpotusta tuossa tiistain tienoilla. Ellet sitten ole jo joutunut seuraavassa häppeningissä olemaan.

    Kivoja paitoja! Mulle voisi sen sijaan olla extratoppaukset...

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, kävin ostamassa samanlaisen paidan.

    Kysymykseesi ei ole vastausta, odottelen jos vanha kansa tietää:-)

    Minna

    VastaaPoista
  4. Tanja, no johan tässä on juostu. Ja pitää ajatella pumppua;)

    Katja, eikö olekin kumma? Kun tarpeeksi valvoo, niin ei tartte edes viinaa, olo on muutenkin kuin jyräm alle jäänyt. Kokeilin unta, vähän auttoi, muttei tarpeeksi.

    Ano, mä en käy saunassa. Paitsi jos pakotetaan.

    Jassu, sepä se. Kun edellisestä toipuu niin seuraava koitos jo edessä.

    Ano, hiljaista on ollut vanhan kansan oppien suhteen. Niillä taisi olla eri ongelmat;)

    VastaaPoista
  5. Hei, hieno vyö. Mistä olet hankkinut sen?

    VastaaPoista
  6. Ano, vyö (kuten housutkin) on Zaran viime talven mallistoa.

    VastaaPoista