lauantai 26. marraskuuta 2011

7-vuotiaalle lahjaideoita

Olen yrittänyt löytää vastausta sukulaisten kyselyihin mitä ekaluokkalaiselle lahjaksi? Poika ei enää varsinaisesti leluilla leiki, ei ole leikkinyt pariin vuoteen. Lelukirjoista (mitä meille ei edes tule) on turha etsiä vastausta (thank god).

Meiltä löytyy Stigan jääkiekko- ja jalkapallopeli, kuten myös Scalextric autorata (ollut pari vuotta käyttämättömänä kellarissa).
Legoja löytyy. Avaamattomia pakkauksiakin. Nämä ovat enemmänkin mun juttu. Voisihan pukki tuoda jonkun Star Wars legon. Ja minä voisin koota sen omassa yksinäisyydessäni.

Lautapelejä on. Yksi vaatekaapillinen. Nyt lukutaidon myötä pelilistalle pääsee myös Junior Scrabble. Onko mitään kivoja uutuuksia tullut, sellaisia 8+ ikäisille tarkoitettuja taktiikkapelejä?


Kirjoja löytyy toinen vaatekaapillinen. Jonkin helppolukuisen aion kyllä ostaa (en ole ehtinyt sinne Akateemiseen tai kirjastoon vieläkään).

Palapelejä on, mutta niitä voisi kyllä ostaa. Jotain vähän haastavampia. Jalkapalloaiheinen ehkä.
Pelikortit löytyy, samoin Uno- ja Skippo –kortit.

PS3 -pelejä löytyy, kaikki NHL:t, FIFA:t ja PES:t parilta viime vuodelta. Muita ei oikeastaan pelaakaan. Itse ajattelin ostaa perheelle yhteiseksi lahjaksi jonkin musiikkipelin, sellaisen jossa soitetaan esim. kitaraa. Onko ehdotuksia, joko PS3:lle tai WII:lle? Singstar ei tule kysymykseen, Inka on meidän perheen ainoa, joka osaa laulaa. Siis oikeasti. Meillä on myös WII:n liikuntapelejä,  mutta niitäkään ei ole vähään aikaan pelattu. Onko WII:lle tullut mitään kivoja uutuuksia?

Liikuntavarusteita. Viime jouluna sai lahjaksi sekä maasto- että laskettelusukset. Ne menevät vielä, myös monot mahtuvat. Kypärätkin mahtuvat. Ja lasit. Uudet luistimet kyllä tarvitaan. Ja lätkämaila taisi mystisesti kadota johonkin. Stigakin on.

Jalkapalloon ja sählyyn liittyvää rekvisiittaa ei tarvita, ja niitä on ummikkona vaikea ostaa. Peli- ja treenivaatteet tulevat seuran puolesta. Sählyveskan kamat ovat jääneet pieneksi, mutta kun ei edes pelaa maalivahdin paikkaa, niin en näe tarpeelliseksi kuormittaa ennestään täysiä kaappeja.  Sählypallot ovat aina hukassa.

Mitä poika itse toivoo? Näitä. Vain ja ainoastaan näitä. ”Kun mulla on jo kaikkea. En mä muuta tarvitse.”

17 kommenttia:

  1. Kerrankin siis pääsee helpolla & halvalla! Meillä on tyttö ekaa kertaa tajunnut, että noita lahjoja voi siis ihan toivoakin (lue vaatia). Selailee raukka lelukatalogeja ja ilmoittaa "ottavansa tuon..ja tuon...ja tuon...".

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa jos jo tuossa iässä lelukuvastoja ei enää tarvita eikä leluja haluta, halleluja, tuota ikää odotellessa!

    Nyt mä vielä odotan tulevaa joulua, jälleen kerran, pelon sekaisin tuntein. Mihin hemmettiin mä tungen sen kaiken krääsän. Ei kun siis lelut.

    Ja meillä sama kuin Jassulla, Oliver selaa katalogeja ja ilmoittaa ottavansa tuon ja tuon ja tuon, järkkyä! Joka kerta mä vedän kilarit. Ei vaikutusta.

    VastaaPoista
  3. Siis, mitä sun poikas tekee, jos ei leiki? Ei toki tarvitse leluja olla leikkimistä varten, mut mistä hän on kiinnostunut muusta kuin futiksesta?

    VastaaPoista
  4. Meillä 8v ei osannut sanoa mitä haluaa lahjaksi. Kirjat ei kiinnosta, jos saisi itse päättää niin pelaisi aamusta iltaan pleikkaa. No sehän ei isälle ja äidille sovi. Sopivasti hajosi pleikkakin niin ei halua tehdä muka mitään. Legot vielä kiinnistaa joten niitä sitten on tulossa lahjaksi :)
    Mä olen sanonut että rahakin käy, ostaa poika sitten itse jos tulee mielenkiintoista vastaan.

    VastaaPoista
  5. J:llä on kans toive, haluaa sellainen Angry Birds pallon, sellaisen pienen potkiken tyyppisen. Ja tyttö haluaa sellaisen tietokoneen. Että... vähiin on jänyt kuvastot täälläkin... ihme lapsia :D

    Sain kokeilla tälläistä: http://www.smartgames.fi/ joku aika sitten Stockalla. Ihastuin peliin ihan täysin, kokeilin tuota safaria ja pingviiniä. Ja eilen ostin pinkkarin lapsille lahjaksi äitini puolesta. (pinkkaria ei tainnut tuolla sivuilla olla mutta tuo safarikin varmaan meille tulee jossain vaiheessa).

    VastaaPoista
  6. Meillä on Guitar Hero, jossain vaiheessa isommat (ja minä) sitä soiteltiin, mä en osaa noi kaksi osas. Ja sitten meillä on Singstar ja mun ei parin kerran jälkeen enää annettu laulaa, I just wonder why:)

    mä luulen, että ostan 8 vee kummipojalle noita kortteja lahjaksi, luultavasti mieluisin. Mitens ois sukulaisille tavaralahjojen sijaan esim yhteinen leffassa käynti tai joku muu yhdessä tekeminen? Mä oon noita toivonut Nikelle enemmän, kun sitä krääsää tuntuu kasaantuvan ihan liian kanssa.

    VastaaPoista
  7. Meillä ekaluokkalaisen listalla on kasa legoja, niitä jättipaketteja tietenkin. Legoja on jo hävettävän paljon, mutta toisaalta ne ovat ainoat millä oikeastaan leikkii. Wii ja PS pelejä pelaa, mutta uusia pelitoiveita ei onneksi ole. Yhdessä pidetään wii-olympialaisia laudalla pelattavilla peleillä silloin tällöin ja se onkin ihan hauskaa puuhaa. Paketeista löytyy tänä vuonna legojen lisäksi pussilakanat, one piece ;), otsalamppu, Aku Ankan taskukirjoja, shakki :D.

    t. Anni

    VastaaPoista
  8. Miten olisi sukulaisille ehdotus, että L saisi "lahjakortin" jonnekin tapahtumaan, näyttelyyn, teatteriin tms. Lahjanantaja siis veisi hänet. Vai keksitkö jotain muuta immateriaalista?

    Ihanko totta teillä ei leikitä enää? Yrittäisin vielä houkutella leikkimään.

    Jos Legot ei kiinnosta, niin tykkääkö muuten rakennella? Meillä ollaan koukussa Geomageihin.

    Mut oikeesti, on tää vaikeeta, lapset on niin erilaisia. Meidän ekaluokkalainen tyttö haluaa nyt autoradan, City Legoja, erityisesti poliisiaseman, kaikki autot ovat tervetulleita... Ihan virkistävää kaiken keijuprinsessahörhellyksen ja perinteisten tyttöjen leikkien lisäksi, nekin siis edelleen kiinnostavat.

    Violette

    VastaaPoista
  9. Minäkin olisin ehdottanut leffakäyntiä tai edes lippuja tai jalkapallo/jääkiekkopeliin lippuja tms. Meillä ne legot on pop ja jos tuo isä pystyy yhtään vaikuttamaan asiaan, ovat varmaan vielä vuosikausia, vaikka minusta niitä alkaa olla jo ihan liikaa, eikä ainakaan yhtä pakettia enempää tarvitsisi per ukko tulla sitäkään laatua.

    VastaaPoista
  10. Tässä se tulee:
    käyn lapsilta salaa kiipeilykurssin, jonka jälkeen saan taidot/luvan varmistaa kiipeilijää. Tämän jälkeen sitten vien tenavat kiipeilemään joululahjaksi - tykkäävät siitä ihan järjettömän paljon.

    VastaaPoista
  11. Hyvät kynät (paino sanoilla oikeasti hyvät ;)). Tussit, puuvärit, kunnon lyijykyniä ja hyvä teroitin. Kunnollista piirustuspaperia ja lehtiöitä. Se on jännä kuinka lapset joita ei piirtäminen oikeastaan kovin kiinnosta (en tiedä kiinnostaako teillä), innostuvat vaikka vain tuhertelemaan kun on saatavilla välineitä joilla se on hauskaa ja vaivatonta.
    Itse nyt 7-vuotiaan äitinä koin "herätyksen" asiassa muutama vuosi sitten kun luin artikkelin siitä, että suuri syy miksi nykylapset eivät juurikaan piirrä on se, että enään (toisin kuten virikeköyhällä 70-luvulla) ei joka kodissa ole keittiöpöydän reunalle unohdettuja piirustusvälineitä lasten huviksi. Ja hyvät sen takia, että jokainenhan meistä tietää kuinka turhauttavaa on piirtää/värittää huonoilla kynillä...

    - Anni A.

    VastaaPoista
  12. Jassu ja Nina, meillä oli ihan sama vielä pari joulua sitten. Pahin aika tuon lelukatalogin suhteen oli 3-5 –vuotiaana. Tahtoi kaiken. Kyllä se ohi menee, isompana vähemmän ja kalliimpaa.

    Ano, ei leiki ei. 7-vuotiaalle se ei ole ihan tavatonta, mutta kyllähän se leikittömyys 5-vuotiaan kohdalla oli erikoista. Urheilu kaikissa muodoissaan käy, itse liikkuen tai pelaten, kortteja vaihtaen tai pelaten, tv:stä katsoen tai lukien. Jos nämä kaikki kielletään, ainakin puhuu aiheesta. Ja ihan jeesusteippi suun eteen meininkiin emme ole lähteneet.

    Katja, meillä on pahin pleikkainnostus mennyt. Joka viikonloppu pelaa, mutta vain hetkiä kerrallaan. Aikaisemmin pleikka-ajan päättyminen tiesi maailmanloppua:). L:lle jos rahaa antaa, niin se ostaa niitä kortteja. Eli mieluummin sitten niitä kortteja.

    Kiitti Anana tuosta smartgames –vinkistä, käyn katsomassa.

    Katri, just tuota Guitar Heroa tarkoitin. Onkohan niitä erilaisia, vai kaikissa samat biisit? Yhteinen tekeminen on ihan suotavaa, meillä vaan on aikatauluongelmia, kun ei ole aikaa, jolloin yhdessä tehdä mitään. Tai kyllähän sitä saisi pidemmällä aikavälillä järjestettyä. Urheilutapahtumissa käydään muutenkin lähes viikoittain, koko perheen voimalla. Leffassa harvemmin, on nyt vähän väliinputoajaiässä leffojen suhteen. Tintti käytiin kyllä katsomassa, vaikka alaikäinen onkin.

    VastaaPoista
  13. Anni, Legot ovat takuuvarmoja. L:kin niitä kasailee, mutta ei niin innokkaasti kuin äitinsä;). Tuo otsalamppu onkin hyvä idea.

    Violette, nuo lahjakortit on käytössä, pojan (ja perheen elämä) vaan niin aikataulutettua, että toteutus menee aika pitkälle. Ja on kuitenkin sen verran pieni, ettei ymmärrä jos pelkkiä aineettomia lahjoja saa.

    Ei paljon houkuttelut auta, leikkii vain pakotettuna,
    sitäkin on takavuosina yritetty. Ei siis mitään toajaiässä leffojen suhteen. Tintti käytiin kyllä katsomassa, vaikka alaikäinen onkin.
    Anni, Legot ovat takuuvarmoja. L:kin niitä kasailee, mutta ei niin innokkaasti kuin äitinsä;). Tuo otsalamppu onkin hyvä idea.
    Violette, nuo lahjakortit on käytössä, pojan (ja perheen elämä) vaan niin aikataulutettua. Ja on kuitenkin sen verran pieni, ettei ymmärrä jos pelkkiä aineettomia lahjoja saa.

    Ei paljon houkuttelut auta, leikkii vain pakotettuna, sitäkin on takavuosina yritetty. Ei siis mitään toajaiässä leffojen suhteen. Tintti käytiin kyllä katsomassa, vaikka alaikäinen onkin.
    Anni, Legot ovat takuuvarmoja. L:kin niitä kasailee, mutta ei niin innokkaasti kuin äitinsä;). Tuo otsalamppu onkin hyvä idea.
    Violette, nuo lahjakortit on käytössä, pojan (ja perheen elämä) vaan niin aikataulutettua. Ja on kuitenkin sen verran pieni, ettei ymmärrä jos pelkkiä aineettomia lahjoja saa.

    Ei paljon houkuttelut auta, leikkii vain pakotettuna, sitäkin on takavuosina yritetty. Ei siis mitään peittyvästi periytyvää, etenevää neurologista sairautta tai muutakaan syndroomaa (vitsi, ei tarvitse kenenkään loukkaantua), ei vaan leikit nappaa ellei siihen sisälly jonkinlaista palloa. Legoilla rakentelee äitinsä mieleksi.

    Sanna, futis- tai lätkämatseissa käydään viikoittain. Korkeammasta kulttuurista ei paljon perusta:). Mä voisin tulla teille rakentelemaan?

    Venny, mulla on vuosien kiipeilykokemus, samoin miehellä, onkohan meilläkin jokin pätevyys? Hyvä idea, en ole ajatellut, että L:n voisi ottaa mukaan.

    Anni A, hyvät kynät ja muu rekvisiitta löytyy (juontaa siihen kynäotteen puutteeseen). Ja jopa piirtelee niillä. Näkisit ne pelikaaviot, joita taiteilee:).

    VastaaPoista
  14. Kitara? Meidän urheilullisempi poika aloitti tänä syksynä kitaran soiton. Tykkää kovasti, ja sitähän voi näppäillä, vaikka ei vielä niin osaisikaan. Itseäkin naurattaa jo se pelkän kitaran näkeminen; sellainen hyvän tuulen kapine :)

    VastaaPoista
  15. Miia, meiltä löytyy viisi kitaraa, kaksi mun vanhaa ja kolme miehen. Kumpikaan lapsista ei ole innostunut:( L:n paras kaveri aloitti viime syksynä kitaransoiton, muttta sekään ei auta. Ei olla vielä luovuttu toivosta;)

    VastaaPoista
  16. Mitä jos ostaisit jotain laatu konvehteja, vaikkapa jonkun elämänkerran ja vaikka pullon hyvää glögiä! Poikasi vaikuttaa niin aikuismaiselta, että osaisi varmasti arvostaa tämän tyyppistä lahjaa!

    VastaaPoista
  17. www.lahjaehdotus.com Katso ideoita vaikka tuolta :)

    VastaaPoista