keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Lakkiaislahjoja?

Auttakaa, mitä ostaa lahjaksi uudelle ylioppilaalle? En ollut suonut ajatustakaan koko asialle, koska olin siinä vilpittömässä uskossa, että meille ei tänä vuonna lakkiaiskutuja tule. Lähipiirissä kun ei ketään tuntunut olevan. Nyt on kuitenkin kaksi kutsua tipahtanut ja lyö ihan tyhjää. En ole juhlakaluja nähnyt ... pitkään aikaan. Toisen olen nähnyt Inkan ollessa pieni eli siitä on yli kymmenen vuotta. Ja toisen olen nähnyt tasan kerran, siitäkin on vuosia aikaa. Kumpikin lapsista nuorista on sukua, toinen minun, toinen miehen puolelta. Mallia hieman kaukaisemmat sukulaiset.



En siis tunne heitä lainkaan, en tiedä mitä harrastavat tai mistä ovat kiinnostuneita. Ai mitä mä siellä sitten teen? Tapaan tietty vanhoja sukulaistätejä ja -setiä (jotka kyllä nostaisivat haloon, jos ei paikalle mentäisi). Ja onhan niitä ylioppilaitakin kiva nähdä. Voin sitten taivastella, kuinka ovat kasvaneet.

Rahaa, paras vaihtoehto. Mutta paljonko? 50 euroa tuntuu liian vähältä, 100 euroa taas isolta summalta, kun kyse on kuitenkin minulle lähes ventovieraista ihmisistä.

Jotain muuta? Mitähän nuo vajaa kakskymppiset kundit tykkäisivät jos veisi Aalto-maljakon? Tai ehkäpä pöytähopeita? Tiedä vaikka tykkäisivätkin, mutta rohkenen epäillä.

19 kommenttia:

  1. Itse sain ylioppilaslahjaksi Hackmanin kattilan ja kauniit patalaput. Ehkä tylsän tuntuinen lahja silloin, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin edelleen jokapäiväisessä käytössä. Tällä idealla meillä mennään ylppärit.

    Mies totesi pari vuotta sitten veljentytölleen (joka toivoi kai vaan rahaa), että typerän tuntuinen lahja nyt, mutta kun muutat omillesi tuiki tarpeellinen :)

    VastaaPoista
  2. Juurikin radiossa oli keskustelua tuosta rahasummasta, aika lavea haitari oli ihmisillä. Itse sanoisin että 50 e on hyvä, satanen tosi paljon. Itsekin tykkäsin näistä hackmanin kattiloista ja aalto-vaaseista, mutta tiedän että kaikki ei. Me ajateltiin viedä kimpassa siskon perheen kanssa 2 riedelin lasia ja pullo viiniä, tarkoitus olisi etsiä joku yhteys ylioppilaaseen, ihan niin vanhaa viiniä tuskin budjetilla löydetään kuitenkaan :) Mutta mites ois lahjakortti esim. stockalla?

    VastaaPoista
  3. Hanna, minustakin tuo olisi ihan hyvä idea, mutta kun ne on poikia... Tuntemattomia poikia. Olisi huomattavasti helpompaa jos kyseessä olis tyttö, niille uskaltaisi jotain tuollaista ostaakin.

    Anni, mun mielestä tuo 50 on jotenkin niin vähän, nykyaikana. Ripari-ikäiselle hyvä, mutta nuohan ovat jo hieman isompia. Satanen taas näissä tapauksissa liikaa. Jos kyseessä olisi itselle läheisempi lapsi, niin sitten 100 euroa olisi ihan kohtuullinen. Lahjakortti, ei huono. Mutta se rahamäärä?

    Mulla tuli ekana kanssa mieleen viinilasit + viinipullo tai vaihtoehtoisesti cooleri + samppispullo. Mutta en tunne edes sen vertaa, että tietäisin suhtautumisen tuohonkaan asiaan. Jos veisi mäyräkoiran ja takapuolenlämmittimen, olisi sopivan pussikaljahenkistä..:) Ja sitten pitää vielä pelätä sitä tätien reaktiota (meillä on aika tarkat etiketit mitä typerimmistäkin asioista).

    Kiitos teille! Lisääkin saa kommentoida.

    VastaaPoista
  4. Tai itse asiassa, miksei kattilaa? Meidänkin taloudessa on kaikki kattilat miehen nimissä. Paitsi mun Toolsit, mutta ne onkin designia;)

    VastaaPoista
  5. Mulla on ollut itsellä periaate, että en anna lahjaksi rahaa. Kerran olen tehnyt poikkeuksen, kohtuu tuntemattoman hääparin kohdalla joka toivoi lahjaksi vain rahaa...Mutta siis niihin vinkkeihin. Jos mahdollista niin kysyisin esim. juhlittavan äidiltä onko toiveita. Kivoja, tarpeellisiakin, lahjoja voisivat olla kunnon leikkuulauta ja veitsi kera kokkikirjan tai paistinpannu ja vähän eksoottisempia mausteita (ehkä jälleen kera sen keittokirjan missä neuvotaan mihin niitä voi mausteita voi laittaa). Solmioneula, laadukas pyyhesetti ja käytöksen kultainen kirja (tässä pitää ehkä miettiä ottaako vastaanottaja tämän lahjan hattuiluna...) tulisi nyt lonkalta lisäksi mieleen.

    VastaaPoista
  6. Hehe, jos ei kundeille Aalto-maljat kelpaa niin ne ainakin kelpaa niitten (tuleville) kumppaneille :o)

    VastaaPoista
  7. Mun mielestä 50 euroa on PALJON tuikituntemattomalle. Eli varmasti siitä ilahtuvat, lahjasummahan kohoaa jokaisesta kympistä loppujen lopuksi ihan kivaksi!

    Lahjakortti Lippupalveluun, mitä nyt esim. kunnon konserttiliput maksaa?

    Pojalle toi leikkuulauta-vinkki oli hyvä, nykyäänin usein nuo lihanvalmistelut ja/tai grillailut on niitä "miesten juttuja".

    Hopeinen taskumatti?

    18 vuotta vanhaa viskiä, eikö ylioppilas ole about sen ikäinen?

    Meillä ei ole vuosiin ollut suvussa YO-juhlia ja lähisuvun sekä ystävien lapset vielä alle rippikouluikäisiä eli aika hakusessa...

    VastaaPoista
  8. Samoilla linjoilla, 50 on todella käypä summa miltei tuntemattomalle. Itse antaisin satasen vain ihan lähisukulaiselle. Itseasiassa ainakin vielä muutama vuosi sitten häälahjoista puhuttaessa sanottiin, että 50eur (tai sen arvoinen lahja) on ihan ok.

    Tuntuu, että välillä ihmisillä on mennyt täysin tolkku noista rahalahjoista puhuessa. Ja itse ehkä kääntyisin rahalahjan puoleen ainakin tuollaisessa tapauksessa, että en tuntisi lahjan saajaa lainkaan.

    VastaaPoista
  9. Käsityksessä vahvassa olen että rahaa ne haluaa, tai jonkun joka käy rahasta -esim. lahjakortti Stockalle. 50 euroa on mielestäni hyvä summa, ei todellakaan liian vähän -ellei ole täysin realistisuudesta irtaantunut teini :)

    VastaaPoista
  10. Sama ongelma. Tuikituntematon poika pääse ylioppilaaksi. Tavattu viimeksi 15 vuotta sitten... Vanhempien kanssa :( Ja juhliin en ole edes menossa, joten voinko laittaa 30e stockan lahjakortin kuoreen ja postiin? 50e tuntuu ihan liialliselta panostukselta. Ja luotan siihen, että yo "repii" kirjeet auki ja tuskin muistaa mikä tuli keneltäkin kun kyse näistä pienistä summista. 500e jää mieleen, pienemmät tuskin.

    Tutummalle saatu sukulaiselle esim. cooleri & shamppis ok- ovathan täysi-ikäisiä. Johan ne koristeenakin ok ;) Tai ne kattilat. Tai joku lahjakortti. Tai jotain desikneetä? Formverkistä ;)

    Jään seuraamaan vinkkejä.

    VastaaPoista
  11. Multakaan ei ikävä kyllä irtoa kuin mielipide tohon raha-asiaan. Mutsa 50€ ihan tuntemattomalleon sopiva summa, ja mieluiten ehkä lahjakortin muodossa. Ja jos 50€ on susta liian vähän, niin mun mielestä ihan käypä summa on myös 70€, ei sen tarvi olla 50/100. Mun mielestä:)!

    VastaaPoista
  12. Katariina, ihan mahdottoman hyvä idea! Jos soittaisi ja kysyisi, sillä tästäkin pääsisi:). Selvitin jo puhelinnumerotkin, kutsussa oli vp:na spostit.

    E M, ihan sama kävi mielessä. Säästetään ne vaasit kuitenkin häälahjoiksi:)

    Ja muille, kiitos kommenteista. Ei se 50 euroa ehkä liian vähän olekaan, en osannut suhteuttaa asiaa.

    Näin ne ongelmat taas ratkeaa. Miten mä olen selvinnytkään ennen teitä?:)

    VastaaPoista
  13. Lähetin sulle eilen illalla 3 viestiä, mutta eivät tulleet perille. Joko sä sensuroit mua tai bloggerissa häikkää;) Joo, viimeksi mainittu ainakin pitää paikkansa. Mutta poista ne, jos hyppäävät näkyviin vielä, please!

    Mutta asiaan. Ongelma selvisikin jo. Mulla on menossa samanlaiset rippilahjamietinnöt, ja sikäli pääsen helpolla, että kummipoika kerää moporahaa. Ja esitän eriävän mielipiteen summasta, mun mielestä 50 € on liian vähän, jos koko perhe menee juhliin. Postitse lähes tuntemattomalle 30 € on ok kuten viidenäiti aikoo.

    Violette

    VastaaPoista
  14. Tuosta käytöksen kultaisesta kirjasta (joka on oikeasti tylsää luettavaa) on olemassa sellainen Herrasmiehen opas -tyylinen, se on ihan hauska. Pojille on niin paljon hankalampaa ostaa mitään, toivottavasti saat puhelinnumeroista vinkkiä :)

    VastaaPoista
  15. Siis miten se liittyy mihinkään onko koko perhe menossa juhliin? Maksetaanko lahjalla perheen syömä ruoka ja juoma siellä?

    50 euroa on oikein passeli summa tuikituntemattomalle, muuten jatkossakin voi olla todella vaikeaa suhteuttaa sopivaa summa erilaisille lahjansaajille. Kyllä ylioppilaalle 50 euroa on ihan kiva summa, kun niitä vastaavia tulee kuitenkin useampikin.

    Itse olen viime vuosi postittanut/antanut 50 euron lahjakortin 2 x kertaa vuodessa täysin "vieraantuneelle" kummipojalle (vanhemmat erosivat kauan sitten ja tilanne monella tapaa monimutkainen). Saan 2 x vuodessa tekstarilla kiitoksen.

    VastaaPoista
  16. Vee, en tunnusta, en ole sensuroinut:) Mä taas koen, että ylppärikutsut eivät ole sen luonteinen juhla, että lahjoja arvoja laskettaisiin pääluvun mukaan. Häät ehkä enemmänkin. Mennään joka tapauksessa juhliin 2+2 kokoonpanoilla, aika ei riitä, että mentäisiin kumpaankiin juhlaan eri aikoihin. Mutta tietty lahja on koko perheeltä.

    Miia, ideana ihan hyvä, mutta voin sanoa, ettei tule tarpeeseen, elleivät ihan suvun mustia lampaita ole. Meillä on kummankin suvussa tavat opetettu jo pienille lapsille. Siis jopa ne erikoisemmatkin tilanteet. Voisivat ottaa ..tuiluna, vanhemmat ainakin.

    Ano, mä alan taipumaan tuohon 50 euroon, olosuhteet huomioon ottaen:) Eikä lahjalla makseta yhtään mitään, korkeintaan päivänsankarin baari-ilta (tai en tiedä tuotakaan).

    VastaaPoista
  17. Toi 50 egee on musta ihan ok, ollaan viety just se tai sitten sama summa Stockkan lahjakorttina. Läheisimmät eli veljeni pojat saivat molemmat muistaakseni 50 egee lahjakortteina ja sitten toinen sai tuleviin opintoihin liittyvät kirjat (2 kpl) ja toinen Riedelin skumppalasit ja pullon skumppaa:)

    Tietty jos tiedät mitä hakee opiskelemaan, niin siitä vois jotain kehittää. Meillä ainakin nuo arkkitehtuurikirjat olivat mieluisat (ja onneksi pääsikin sitten Otaniemeen:)

    VastaaPoista
  18. K: No kun en tiedä, yhtään mitään. Sehän tässä on se ongelma. En ole vielä ehtinyt soittamaan, jos huomenna kykenisi.

    VastaaPoista
  19. Pitää nyt vielä hämmentää lisää, kun joku esitti mulle kohdistuvan mielipiteen. Hyvä! Siis ekaksi pitää todeta, että asioista saa olla eri mieltä, ja mä olen sitä mieltä, että on eri asia meneekö jonnekin juhliin yksin, kaksin vai kuinka monta on. Vertaisin kimppalahjaan, että sinkku osallistuu lahjaan pienemmällä summalla kuin pari tai perhe. Tarjoilujen hintaan en vertaisi.

    Yo tai muu nuori on varmasti tyytyväinen, kun laskee saamansa setelit ja shekit yhteen. Ja ymmärtää, että saa läheisiltä erilaisia lahjoja kuin kaukaisilta ihmisiltä.

    Katrin antamat rahan ja tavaran yhdistelmät kuulosti hyviltä. Meillä myös kummipoika on läheinen ja vastava lahja olisi mulle mieluinen, mutta poika ei halua mitään tavaraa, kun kaikkea on, joten sen mukaan mennään.

    Violette

    VastaaPoista