sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Lämmintä lapsille

Luksun alusasut koostuvat kahdesta merkistä: Po.P :sta ja Catmandoosta. Popilta on sekä ohuempaa polyesteria että lämpimämpää merinovillaa. Polyester-asut ovat kovassa käytössä jo syksystä. Niitä käytetään futistreeneissä ja ulkoillessa alusasuna. Käyttö on kovaa ja tuntuu, ettei kolmella setillä pärjää. Kaveri hikoilee siinä määrin paljon, että ne on pestävä joka käytön jälkeen. Toisaalta toimivat moitteettomasti, imevät sitä kosteutta ihan niin kuin pitääkin.


Meillä on myös yksi Catmandoon vastaava setti, mutta se on malliltaan hiukan leveämpi, ei niin napakka. Aikaisempina vuosinakin ollut noita samoja Popin alusasuja ja nukkaantuivat pesussa tosi paljon. Tänä vuonna en samaa nukkaantumista ole huomannut, joko jotain tuotekehitystä on tapahtunut tai olen oppinut pesemään ne oikein. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa, koska pesutavoissani ei ole tapahtunut muutosta.


Talviaikaan on kovassa käytössä olleet Popin ohuet merinovillaiset alusasut. Kahdella setillä on pärjättävä, meidän koko on loppuunmyyty. Jos oikein kylmäksi menee, niin päälle vedetään Catmandoon ohut mikrofleecesetti, ja johan tarkenee.

Ostin myös jossain mielenhäiriössä Reiman alusasun. Se on ihan susi. Malli on todella leveä ja se vasta pesussa (siinä ekassa ja ainoassa) nukkaantuukin.

Ruskovillasta ollut vain positiivisia kokemuksia, nyt ei merkkiä ole pariin vuoteen meillä ollut. Kun sinne Kalevankadulle on niin pitkä matka;).

Everest pitää ehdottomasti testata. Kiitos Katrille vinkistä.

Ja taas, vinkit jakoon, jos et edelliseen postaukseen vielä ehtinyt. Kiitos!

P.S HH:n lastenmallistoa on näköjään Stadiumissa.

8 kommenttia:

  1. Pitääköhän rientää heti huomenna PoPiin katsomaan olisiko meidän kokoa niitä alusasuja, jos eivät enää niin nyppyynny... tänä vuonna en ole niitä ostanut juuri sen nyppyyntymisen vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Heh, vastasinkin tuohon edelliseen. Muistin siis oikein. Juu, ei ole nukkaantunut. Osta yksi kokeeksi, jos sulla nukkaantuu, niin tuot meille pestäväksi, niin teen niille taikoja;)

    VastaaPoista
  3. Lottiksella on nyt toista syksyä/talvea/kevätt' menossa se Popin ohut villahaalari, ihan ykkönen, tarpeeksi napakka minkä vaan allea ja kun viime talvena jouduttiin kääntämään hihoja/lahkeita ei haitannut ja nyt edelleen mahtuu 86/92 vaikka muuten vaatteissa 98/104 käytössä. Pesty useampaan kertaan ja ei mitään käytönjälkeä. En vaan ole haalarina nähnyt enää seuraavaa kokoa, joten ensi vuonna kaksiosaisilla sitten.

    VastaaPoista
  4. Meillä prinsessalla on joku Catmandoon fleece-alusasu. Ihan mielettömämn lämmin eikä ole mennyt pesuissa miksikään! Muut lämpökerrastot taitaa olla ihan merkittömiä, mutta ahkerasti käytettyjä :D Muuten hyviä, mutta imevät pesusienen lailla kaikki kissankarvat itseensä.

    VastaaPoista
  5. Anni, suosittelen kokeilemaan Ruskovillaa, jos yksiosaisen haluat. Kokopukuna taitaa löytyä 120 cm:ään asti. Tai sitten puhun ihan omiani:)

    Katja, meillä taitaa olla just ne samat asut. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

    VastaaPoista
  6. Ou nou, mä olen ihan amatööri! Meillä ei ole tytölle yhtään tuollaisia alusasuja, pelkästää Kivatin villapuku. Missä te noita asuja lapsille puette? Siis ihanko vaan tunnin ulkoiluja varten (tarhassa pakkasraja -12C) vai esim. jotain laskettelureissuja varten?

    VastaaPoista
  7. Urheillessa Jassu, siis ulkoliikunnassa. Futis, lätkä, luistelu, hiihto, skimbaus. Mitä noi kersat nyt ulkona tekee;)

    Nina

    VastaaPoista
  8. Hamstrasin lapsille kummallekin 3 settiä ohuenohuita alusasuja jo syksyllä, mutta mitä merkkiä ne on, yksi merkki on catmandoo, mutta muut... Ei muista, kun on pari viikkoa oltu ilman. Meidän setit on siksi ohuita, että niitä käytetään ihan arkena pakkaspäivinä muiden vaatteiden alla. Lapset haluaisivat nykyään olla aina niissä, ovat mukavampia päällä kuin sukkikset ja t-paidat. 3 settiä/lapsi on just riittävä, meillä pestään joka käytön jälkeen, mutta peri lisää, niin olis pyykkärillä helpompaa. Kiitti merkki- ja ostospaikkavinkeistä. Meidän aikaisemmat on muistaakseni Stockalta ja Stadiumista.

    VastaaPoista