keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Parasta joulussa

on Glögit.

En ymmärrä viineistä tuon taivaallista, viskeistä vielä vähemmän. Bisseä en voi juoda ja yhtäkään hyvää siideriä en ole maistanut. En kuitenkaan sylje lasiin, vaikka olenkin 11 kuukautta vuodesta ajokunnossa 24/7. Niin vaput kuin juhannuksetkin.



Mutta onneksi on joulunalusaika ja glögit (ja glühweinit). Niistä tykkään, ja olen aika hyvä tunnistamaan sokkona eri glögejä. Jopa siinä määrin paneutunut hommaan, että olen joko jurrissa tai darrassa koko joulukuun. Noin karrikoidusti (jos pomo sattuu lukemaan).


Paras on ruotsalainen Blossa. Se toimii aina vaan. Ihan se perus kymmenen pinnainen punaetikettisessä pullossa oleva (saa Alkosta). Blossaa saa myös ”alkoholittomana”, mutta ei käsittääkseni Suomesta.


Ja Blossaa saa myös yli 20 volttisena, mutta sen kanssa kannattaa olla varovainen. Muutaman mukillisen jälkeen saattaa unohtaa olevansa perheellinen ja matkalla kotiin. Silloin ei auta muu kuin soittaa kotiin ja selittää myöhästyneensä koneesta. (Kukaan kotona ei tietenkään usko selitystä, seuraavalla kerralla kannattaa valita soittopaikaksi jokin muu kuin baaritiski). Onneksi tuotakaan ei saa Suomesta, eikä ne koneetkaan taida lentää.


Blossalla on myös vuosikertaglögejä, ja parasta niissä on pullo. Sekä tämän että viime vuoden vuosikerta ovat olleet pettymyksiä. Myös Alkon mielestä, eikä se tuokaan niitä Suomeen. Aikaisemmat sen sijaan ovat olleet tosi hyviä. Ja muistatteko sen vuoden -06 mielettömän kauniin valkoisen pullon? Yhdellä ystävälläni on kaikki eri vuosikertapullot, valitettavasti tyhjinä.



Minä, joka en koskaan säästä mitään, löysin kaapista -08 version. Korkkaamattomana. Uskaltaisikohan tätä vielä juoda?



Juokaa Blossaa, se on hyvää!

17 kommenttia:

  1. Ihan loistava postaus taas, sulla se on sana hallussa, kiitos! Alkoi tehdä mieli glögiä (ja jos en olis raskaana niin myös sitä jurria) :D

    VastaaPoista
  2. Etkä?! Vedit lentokenttäkännit?

    Sä oot niin Super:D

    VastaaPoista
  3. Glögi on parasta :) Tullut juotua litra jos toinenkin tässä lähiaikoina... Tosin, ilman promilleja. Blossaa täytyy joskus sitten kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Tää postaus sai taas hymyn huulille :)
    Kiitos HAUSKASTA blogista. Lukenut olen jo useamman kuukauden, mutta nyt vasta uskallauduin kommentoimaan.

    Ja sainpahan vastauksen, miksei Blossan vuosikertaglögiä saa Alkosta. Useamman Alkon olen jo kolunnut. Sinivalkoiselta laivalta sellaisen kun toin tuliaisiksi ja tyhmänä ostin vain yhden, YHDEN!

    Glögin makuista joulunodotusta :)

    VastaaPoista
  5. Nina ja Maria, sitä 2,25 prossaista saisi Ruotsista...

    Ano, no en nyt varsinaisesti. Ehtinyt edes kentälle asti;)

    Tanja, mulla on taipumus olla:))

    Hanna, tervetuloa!:) Juu, näin se menee. Sitä kannattaa tuoda ihan laatikollinen kerralla. Voi antaa vaikka kavereille joululahjaksi. Menekki on taattua, vaikkei niin hyvää olisikaan;)

    VastaaPoista
  6. Ha! Ihan paras!
    Ja hei hurraa... perjantaina lennän Arlandasta. Siis jos ne koneet nyt yleensä kulkee (tullessa lähtöaika muuttui neljä kertaa). Eli jos en pääse Blossan takia koneeseen niin syytän miehelle niitä lentoemoja?

    VastaaPoista
  7. Jassu, jos sulla on vaan käsimatkatavarat, niin et pääse flindojen kanssa koneeseen. Ja Arlandasta et saa ostettua:( Mutta voit aina nauttia Blossat paikanpäällä:)

    VastaaPoista
  8. Nou nou, mä en pärjää kolmea päivää käsimatkatavaroilla... Come to think of it -en edes yhtä! Eli iso matkalaukku löytyy kyllä, mutta se on oli jo tullessa täynnä :-/

    Just tulin perinteiseltä svedujen joulubuffasta, pelkästään erilaisia sillejä 12 eri versiota ja jälkkäripöytä varmisti sen, että seuraavan kerran syön kotona perjantaina... Edes glögiä en saa juotua!

    VastaaPoista
  9. Heips, meiltä löyty tuo samainen sininen pullo hyllystä. Testaa sä ensin, niin katotaan miten sun käy:)

    VastaaPoista
  10. Glögi on ihan parasta näin joulunalla. Mä lipitän joulunaluksen alkoholittomia (eilen meni litra pitkin iltaa lipitellessä) ja jouluna (kun en voi välttää) anopin "listerine" versiota glögistä tai hehkuviinistä.
    Kyllä tuo parin vuoden takainen Blossa on varmasti edelleen ehtaa tavaraa!

    VastaaPoista
  11. Hei sulle on jotain mun blogissa! Ei kylläkään glögiä, sorry ;)

    VastaaPoista
  12. Mun ykkönen on kuohuva, joulukuussakin, mutta kakkoseksi nousee kyllä nämä blossan henkiset glögit...6 pitkää kuukautta :)
    Ja se piti sanoa, että musta nää on kivoja joululahjoja myös, pakettikin pullon mukana!

    VastaaPoista
  13. Nina, mun on pakko myöntää. Kun ei iske sienet, niin ei iske glögi. Oikeastaan ihan ärsyttää etten siitä tykkää, mutta minkäs teet :)

    VastaaPoista
  14. Katri, mä kokeilen. Ihan vaaan sun takiasi:)

    Tuatara, no jos niin sanot, niin tottahan korkkaan;)

    Kiitti Nina, käyn noukkimassa!

    Anni, on niitä ihan kelvollisia holittoamiakin. Ja hyvin on lahjat kelvanneet, mulla on janoisia ystäviä:)

    Katja, ei haittaa. Jää muille enemmän;)

    VastaaPoista
  15. Täällä ilmoittautuu yksi glögin juoja! Ja kun olet tyhjentänyt kuvan pullon, se pullo pitää sitten säästää. Juu, kuulit oikein, säästää ja tehdä siitä kaikissa trendikkäissä sisustuskuvissa nähdyn kynttilänjalan. Arvaa kuka on heittänyt vanhat vuosikerta-Blossa-pullot pois ja nyt kaduttaa... Mut oli ne sentään juotuja:)

    VastaaPoista
  16. V, enemmin lehmät lentää kuin minä säästelisin tyhjiä pulloja;). Joo, tiedän mitä kuvaa/kuvia tarkoitit. Alkuperäinen kuvahan oli jo parin vuoden takaisessa Sköna Hemin (tms) joulunumerossa ja nyt sitä näkyy copyna muuallakin. Se lehti on kyllä tallessa mutta unohdetaan ne pullot:)

    VastaaPoista