maanantai 2. elokuuta 2010

Housuja pojille Vol. 1

Olen huokaillen lukenut postauksia syys- ja talvivaatteista. Masentavaa luettavaa parhaimpaan loma-aikaan (juu, eikä ole pakko lukea, tiedän). Ja jopa hieman ärsyyntyneenä ajatellut, että älkää näin aikaisin taas aloittako, yhdenkään lapsi ei ole ilman vaatteita jäänyt. Edellisen lauseen saa ihan vapaasti copyta ja nakata bumerangina takaisin tuossa joulukuussa, kun vingun täällä, etten löydä pojalleni tarpeeksi isoa talvihaalaria. Näin on tainnut käydä useamman kerran.

Meillä loma siis jatkuu ja kesäkamoja pakataan taas matkalaukkuihin. Siitä huolimatta, ja teidän ansiosta, heräsin siihen, ettei tätä iloa pitkään jatku. Syksy tulee, kuten joka vuosi. Ja housuja kuluu, kuten joka syksy. Ne siis hajoavat päälle. Ja niitähän voisi paikatakin. Ehkä ensi vuonna. Housuja tarvitaan paljon.

Collegehousuja päiväkotiin. Tai eskariin tietenkin. Voi apua, vauva menee eskariin. Stockalla ja H&M:llä tehdyn empiirisen tutkimuksen perusteella meille paras merkki on Name It, hyvänä kakkosena H&M. Name It siis aavistuksen kapeampi, mutta en tiedä pärjääkö laadussa Logg -malliston housuille. Aikaisempina vuosina ei ole pärjännyt mutta kokeilemallahan se selviää. Benetton on edellisiä leveämpi mutta yhdet ostettiin testiin. Name It ja H&M ovat malliltaan hyvin samanlaisia, kiristysnauha vyötäröllä ja leveät resorit lahkeensuissa, jopa saman tyylinen painatus toisessa lahkeessa. Benettonin housuissa on kuminauhat sekä vyötäröllä että lahkeensuissa, ei siis kiristysmahdollisuutta. Väreinä kaikissa musta, tummansininen ja harmaa.





Vuorillisissa housuissa passasin H&M:n kokonaan. Liian leveitä meille, kiristysmahdollisuudesta huolimatta. Kiristää pitäisi niin paljon, että lantiolle jäisi kammottavat pussit. H&M:llä oli vielä muutama vuosi sitten piilovyötäröresorilla varustettuja housuja useammassa mallissa. Ne olivat tosi hyviä, vyötäröllä olevan resorin ansiosta housut pysyivät jalassa hoikemmallakin pojalla. Mihin ne ovat kadonneet? Name Itin ja Benettonin vuorillisista housuista Benetton oli selkeästi kapeampi (toisin kuin collegehousut). Malli olikin nimeltään Slim. Näitä oli tummansinisenä, harmaana ja beigenä. Meille lähti siniset ja harmaat. Name Itit jäi kauppaan.



Benettoninkin housut ovat mallia "läpihyppy" eli ei vetskareita tai nappeja, vaan resori sisäpuolella.


Name It läpihyppyfarkut on todettu meillä toimivaksi, malli on hieman kapeampi kuin H&M:n vastaavissa ja muutenkin tykkään näistä enemmän. Ostin kahdet entisten kaveriksi, ei ne ehjänä pysy kuitenkaan. H&M:n farkuissa on polvissa tuplakangas vahvikkeena. Teoriassa erittäin hyvä idea, käytännössä ei. Kun päällimmäiseen kankaaseen tulee reikä, niin sinne pussiin kerääntyykin sitten kivasti hiekkaa ja muuta rojua. Ja pesukone kiittää.

On tämä housujen ostaminen melkoista akrobatiaa. Mihinkään merkkiin ei voi luottaa.

Edit. Anana tietää paremmin:)


Lisää tulossa, ei meillä housut tähän lopu.

14 kommenttia:

  1. Seppälästä löysin jopa henkkamaukan collareita kapeamman mallin. Vyötäröllä kiristysnyörit ja lahkeensuussa resorit. Sellaset pitää ostaa vielä Atelle koekäyttöön.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Meillä olis vielä housuja ostamatta tuolle hoikalle ekaluokkalaiselle. Bodenin farkut jo todettiin hyviksi.
    Strömsö on Fst:n ohjelma jossa tehdään kaikkea kivaa ja onnistutaan aina :D

    VastaaPoista
  3. Osui ja uppos.
    Mä sit bumerangaan sua.
    Ja edelleen jaksaa hauskuuttaa termi läpihyppy, aluksi kun sen jostain luin olin ulalla, nyt jo tajuan mitä se tarkoittaa :)
    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Saaksmääollaerimieltä :P
    Ok, lapset on eri ikäsiä ja lisäksi taidat tykätä enemmän kapeista lahkeista kun mä.
    ELi, pompulla on kollarit Zarasta, suora lahje ja vyötöröllä kiristysnaru.
    Yhdet IKKS:n kollarit on -SUPERkapea vyötärö!

    Henkassa on yks reisitaskuhosumalli josta pidän todella paljon, viime talvena oli vuorellisena ja nyt ostin vuorettoman ja capreiksi käännettävänä. Näissä ei ole kumpparia mutta on kiristysnaru vyötäröllä.

    Mee Bodenille ;)
    Ps. ja nyt vasta luin viimeisen lauseesi :D

    VastaaPoista
  5. Niklaksella ei pysy noi H&M:n logg collarit jalassa, joo pidän lastani nälässä:)
    Lindexin collegehousut pysyy jalassa, on napakampi resori, mutta noi saa aika helposti reijitettyä... Henkka Maukan läpihyppyhousut ei enää pysy meilläkään jalassa, putoavat polviin kun juoksee... ei niin kiva.
    Bodenilla oon käynyt ja sieltä ostetut pöksyt ovat pysyneet jalassa. Meen sinne kyllä uudelleenkin.Suosittelen:)

    VastaaPoista
  6. Hienoa, tosi hyvä postaus tämä! Name It:ä on vain pakko sanoa sen verran että mulle jäi älyttömän huonot kokemukset merkin laadusta esikoisen "vauva-ajoilta". Lähes 80% vaatteista meni suoraan lumppukeräykseen, ei niistä ollut pikkuveikalle jätettäviksi. Tästä huolimatta olen minäkin muutamat ohuet farkkukankaiset "läpihyppy"housut sieltä ostanut, meidänkin esikoinen on edelleen laiha(!). Katria kompaten, juu nälässä ei pidetä ja jäbälle maistuu nykyisin makeakin mutta kun ei liho, niin ei liho. Täydensin juuri Benettonilta housuja meille syksyyn;-). Bodenilta ja Gap:a löydän myös sopivia, ja tietysti se MaT istuu täydellisesti. Niissä on vain yksi pieni "vika", no se normihinta. Mutta niitä hamstraankin sitten aleista;-).

    VastaaPoista
  7. Kuulkaas nyt, ei tartte mennä asioiden edelle, kävin vasta HM:ssä ja Stockalla.

    Minttu, ehkä mä eksyn Seppälään, eihän sitä koskaan tiedä;)

    Katja, okei, taas viisaampi:)

    Anni, tuo läpihyppy on aika vanha termi, olet vaan niin nuori äiti;)

    Anana, ei tartte tulla tänne viisastelemaan;)) No ei, tule ihmeessä. Meillä on myös Zaran housuja mutta ne on liian leveitä. Ihmettelen tuota Zaraa muutenkin. Väitetään, että niillä olisi kapea mitoitus, mutta mun kokemus on päinvastainen, myös omissa vaatteissa. Ja IKKS:t on malliltaan parhaimmat. Niillä on vaan yhdet collarit per sesonki ja niidenkin saatavuus aika kehno eli IKKS:n varaan ei voi laskea.

    Katri, meillä on nyt ollut niitä Loggin collareita shortsipituudessa ja huomannut, että ne tippuu Luksun päältä, olisikohan mitoitus väljentynyt niissäkin? Ja ne HM:n läpihypyt on tosiaan leveämmät kuin Name Itin.

    Aamunkukka, mä en ole ostanut Name Itia vuosiin, enkä vieläkään osta niiden trikoota. Nuo farkut vaan on olleet parhaat mitä olen löytänyt. Luksu ei ole laiha vaan kapealanteinen, nyt se tuottaa vaikeuksia, mutta luulen, että 10 vuoden päästä on pelkkää plussaa;)

    VastaaPoista
  8. Nina apua, meillä tuleva eppuluokkalainen ja olen aivan neuvoton mitä lapselle päälle? Poikamme on hyvin Luksun oloinen, vilkas ja urheilullinen, joten osaat varmasti auttaa.

    Kiitos etukäteen.

    tv. vakilukija

    VastaaPoista
  9. Ja selventäisitkö vielä mihin tarkoitukseen teillä käytetään softsheltakkeja. Kts.
    ev. edell.

    VastaaPoista
  10. Kävin lukemassa tämän jo aikaisemmin, mutta kommentti jäi jonnekin.

    Vinkit kapoisista housuista ovat tervetulleet. Minustakin ne H&M:n collarit on aika leveät, nauhoja on kiristettävä, että pysyisivät päällä.

    Mutta oli minulla ihan oikea kysymyskin: missä te käytätte vuorellisia housuja? Meillä käytetään samoja farkkuja ympäri vuoden, talvella/kylmemmillä keleillä alle vedetään kalsarit. Kalsarit + vuorelliset housut olisivat aivan liikaa kaupunkireissuille yms. ja "oikeaan" ulkoiluun laitetaan kuitenkin kunnon ulkoiluhousut. Opastakaa ihmeessä, kun vuorellisten housujen käyttömahdollisuudet ovat jääneet pimentoon.

    VastaaPoista
  11. Pakkasilla mielestäni farkut ja kalsarit ovat aivan liian kylmä yhdistelmä. Sillon vuorelliset housut ovat paikallaan, samoin syksyllä/keväällä kun lämpenee, ei tarvitse kalsareita alle. Kunnon pakkasilla vuorellisten housujen alle tulee kalsareiden lisäksi villahousut :)

    Softshellit on meillä esim. kevään/syksyn koulutakkina.

    VastaaPoista
  12. Huokaus, onneksi mun poika on jo 13v ja ostaa itse itselleen sopivat housut, eikä ne enää kovin helposti kuluu polvista puhki eikä jää pieneksi parissa kuukaudessa.. mut muistan kyl viel ajan kun tuskailin kaupoissa pojalle sopivia collareita etsiessään.. tyttöjen kaa ollut jotenkin helpompaa
    Taidan olla täällä ekan kerran, ties jos poikkean toisenkin ;)

    VastaaPoista
  13. Housuista puheen ollen, osaako kukaan Finette tai joku muu kertoa mistä löytäisin siistimmät, leveälahkeisemmat farkut äidille?Ne olisi kivat töissä korkkareiden kanssa....mutta ei vaan löydä :(

    VastaaPoista
  14. Ano, meillä käytetään softshelleja vk-takkien tapaan. Softshellit ovat kovemmalla käytöllä kuin perinteiset vk-takit, ja kestävätkin paremmin.

    Sanna, meillä ei käytetä pitkiä kalsareita ollenkaan. Ainoastaan urheillessa on teknisiä kalsareita mutta niitä puuvillaisia ei meidän taloudesta löydy lainkaan. Eli vuorillisia käytetään kun vuorittomilla ei pärjää.

    Eve, tervetuloa toistekin:)

    Ano, en Fineten housuista osaa sanoa, mutta mulla on leveälahkeisia farkkuja ainakin Filipalta, Seveniltä ja Dieseliltä. Ja ihan ohuet "farkkukankaiset" Zarasta.

    VastaaPoista