tiistai 10. marraskuuta 2009

Vähän työvaatteita

Lupailin jo pari kuukautta sitten esitellä omaa työvaatetustani. Se on jäänyt, ihan sen takia, että se on aika työläs homma, eikä koskaan ole aikaa. En ole kamalasti edennyt mutta löysin muutaman kollaasin minkä hätäisesti kyhäsin silloin syyskuussa. Homma ei siis ole edennyt mutta alla todistusaineistoa, että olen edes yrittänyt.

Kuten on useasti tullut mainittua, tyyli on aika simppeli. Paljon mustaa, vähän valkoista ja harmaata ja jälleen paljon mustaa. Töissä olen ”kovat kaulassa” tarvittaessa, yleensä en. Viime aikoina olen mennyt aika pitkälle neuletunika-leggarit-saappaat-yhdistelmällä, niitä löytyy aika mittava kokoelma.

Ekassa kuvassa toimistotyöläisen perusunivormu: suorat housut & musta poolo. Mustia pooloja ja mustia suoria housuja piisaa. Toisessa kuvassa musta tunika (aikaisemmin syksyllä ohuempi malli) sekä ylipitkät leggarit joissa rypytykset. Alemmissa kuvissa tummat farkut ja valkoinen kauluspaita. Vyö on niin kiiltävä, joten ei koruja samaan asuun, muuten menee liian bling-bling mun makuun.



Tämän kollaasin tarkoitusta en nyt muista, on varmaan jäänyt homma vaiheeseen. Laitan sen nyt tähän kun kerran olen näin pitkälle päässyt. Ainakin kovasti rypyssä nuo hameet, huomatkaa vihreä väri.



Toimistolla ollaan uusimassa ilmastointijärjestelmää. Välillä on ihan sairaan kuuma ja välillä taas kylmä. Mulla onkin töissä kaksi villatakkia näitä kylmempiä päiviä varten. Mopin viime talven mallistoa. Kuvassa harmaa, myös musta löytyy.




Ja loppukevennys. Aiheutin hämmennystä kanssaihmisissä saapuessani töihin päästä varpaisiin ruskeaan pukeutuneena. Duunikaveri otti kännykällä kuvan, ihan vaan todisteeksi jälkipolville. En tiennytkään, että sillä on uutisarvoa.

14 kommenttia:

  1. Onko tuo ruskea tullut jäädäkseen vai oliko vain mielenhäiriö:)

    VastaaPoista
  2. Ruskea on hyvä väri :) mulla on yks ruskea neulemekko ja se inspiroi aina välillä pukeutuun koko ruskeaan. Aivan välillä tosin vain.

    VastaaPoista
  3. Kiva tuon Mopin villatakki, mutta turha siis haaveilla jos viime vuoden mallia.
    Itselleni pukeutumisessa tumman ruskea = muiden musta. Tykkään siitä, koska se ei ole niin kova, vaikka omat värit hyvinkin "kestäisivät" mustaa.

    VastaaPoista
  4. Saanko kysyä millä alalla olet töissä? Tosi kivoja vaatteita. Meillä myös toimistossa (it-ala) on ongelma kun välillä on kuuma ja välillä kylmä. Inhoan kylmässä värjöttelyä mutta en toisaalta siedä hikoiluakaan...

    VastaaPoista
  5. Katri, ihan vaan mielenhäiriö, mistä lie tuli. Pistin ne pinon alimmaiseksi kun ärsytti kaikkien kommentit. Ei kai se niin iso juttu ole.

    Miia, nimenomaan välillä. Vaikka vuoden välein.

    Gloria, noita on paljon käytetty, menee pitkälle syksyyn ulkonakin.

    Johanna, olen "asiantuntijaorganissatiossa". Päivät menee toimistossa ja sidosryhmien kanssa. Jakkupukuja käytän esiintyessä ja kun tiedän, että on tulossa "tiukka paikka", puvut tuovat tietynlaista turvaa.

    Meillä ei ole pukupakkoa, siistit vaatteet riittävät (ei liian lyhyttä hametta tai avonaista/hihatonta paitaa). Olin useamman vuoden pankkiiriliikkeessä töissä ja sillä alalla on huomattavasti tiukemmat pukeutumiskoodit.

    Toisinaan pukeutumista voi käyttää psykologisena "sodankäyntinä". Rennoissa vatteissa luo vastapuolelle illuusion ettei toisesta ole vastukseksi. Näin ehtii hyvin ampua kovilla kun toisella menee jauhot suuhun;)

    VastaaPoista
  6. Tahtoo nähdä lisää kuvia!

    Itse käytin aina ennen housupukua/jakkupukua tässä konservatiivisessa työpaikassani, mutta kiitän nykyistä trendiä, että suorat housut & siisti neule tms. on yleensä ihan riittävä. Legginseillä en kyllä vielä ole officelle uskaltautunut, olisi kiva nähdä miten yhdistät ne toimistokelpoisesti!

    Välillä täytyy tosin vieläkin skarpata ja kiskoa puku päälle ja se tuntuu lähes ahdistavalta. Univormut on linjaa MaxMara, Marella, Tiger jne. mutta valikoima Suomessa on kyllä ankea. Mitkä ovat omat suosikkisi?

    Katrin blogissa yritin joskus kysyä, että mitä itse laitatte päähän kun taivaalta tulee tavaraa ja tuuli tulee Tallinnasta? Pipo duunivaatteiden kanssa on aika hurja, baskerista saan väreitä ja yhtään kelvollista hattua en ole vielä nähnyt...

    VastaaPoista
  7. Tuttuja värejä. Jokin mielenhäiriö ajaa aina välillä ruskeaan. Nyt uupuu ruskeita tarpeeksi pitkiä saappaita, joten pysyn pyhässä kolminaisuudessa. Pistaasihame on ihana.

    Viimalta ja sateelta suojaa takin huppu tai irtotuubi tai hätätilassa pashima.

    VastaaPoista
  8. Hieno aihe! Kiva, että joku esittelee omia vaatteitaankin, eikä aina vain lasten.

    Kovin tutulta vaikuttaa vaatekaappisi sisältö! Olen samaa mieltä, että pukeutumisella voi vaikuttaa vastapuolen reaktioihin. Itse olen töissä asiantuntija-ammatissa valtiosektorilla. Asiakkaan kanssa ensitapaamisella yritän aina välttää "liian" hienosti pukeutumista, koska se voi jopa pelottaa asiakasta. Seuraavilla tapaamisilla voikin sitten lisätä vakuuttavuutta jakkupuvuilla, jos asioista joudutaan vääntämään kättä.

    Itse suosin myös leggingsejä. Näin talviaikaan ne toimii yllättävän pitkien saappaiden ja mekkojen (mop, inwear, esprit) kanssa.

    Lisää postauksia äitien vaatteista, kiitos!

    VastaaPoista
  9. Julis, mä yritän. Tällä tahdilla saatte maaliskuussa mun talvivaatteet;). Ei kun oikeasti, omia vaatteita on aika hankala kuvata.

    Mulla on käytössä kaksi ohuempaa ja kaksi villakankaista pukua, Tigerin ja Sandin. Irtohousut on kaikki Filipan, mitoitus sopii mulle.

    Pukuja lukuunottamatta mulla ei ole suurta eroa siinä, olenko töissä vai vapaalla. Itse vaatteet ovat samoja, vaihdan vain asusteita. Esim saappaissa on töissä ollessa sirompi ja korkeampi korko, vapaalla matala ja tukeva. Vöitä en käytä vapaalla mekkojen ja tunikoiden kanssa lainkaan, harvoin korujakaan.

    Pipoista en osaa sanoa, en käytä kuin ulkoillessa, muuten pärjään ilman. Tuubi varmasti toimii, kuten viidenaiti sanoi.

    Ja leggarit on oikeasti tälläisen keski-ikäisen keskivartaloon elintasonsa keränneen naisen pelastus;) Niistä, siis leggareista ei mun elintasosta, voisi tehdä oman postauksen, merkeissä on eroja!

    VastaaPoista
  10. Ihanan jämptiä. Ome työ kun ei edellytä oikeastaan muuta kuin ehjät ja puhtaat vaatteet, niin välillä on suorastaan kade siitä että saa pukeutua töihin.
    Mun palkkatyö on päiväkodissa :)

    VastaaPoista
  11. Joo tuttua ja turvallista mustaa ja harmaata löytyy minunkin kaapistani. Pooloja minulta ei kuitenkaan löydy. Ne eivät vain istu minun lyhyeen kaulaani eikä ne tunnu mukaviltakaan.

    Leggaripostausta odotellessa :)

    VastaaPoista
  12. PikkuSannaa kompaten; lisää leggareista; kiitos!
    On tosiaan hienoa, että jaksat ilahduttaa meitä lukijoita näillä vaatepostauksillasi.
    Ja kenkiä kiitos; sun kenkäkaapin sisältö kiinnostaa myös!

    ps. todella ihana tuo Mop:n neuletakki; ja kuule varsin hyvännäköinen tuo sun ruskea "harharetki-asusi" on.

    VastaaPoista
  13. Ou nou, tää mun "katteettomat lupaukset" -lista se vaan pitenee...

    VastaaPoista
  14. Tuo jakkupuku on mulle todellinen päänvaiva. Nimittäin huomaa ihan selvästi, milloin miehet on NIIN täynnä testosteronia ja käyttävät jakkupukua leveillä olkatoppauksilla ja kiiltävillä kengillä. Silloin pitää tosiaan ampua kovilla, jos itsellä sattuu olemaan jotain hempeää päällä.

    Tuota rentoa tyyliä käytän hyväksi vähän eri yhteyksissä, mutta tunnistan tilanteen :) Yhden kerran olen tehnyt sellaisen katalan tempun, että laitoin paitapuseron ilman aluspaitaa ja vieressä istunut mies pysyi ihan hiljaa ja minä pääsin loistamaan vastapäätä istuville tiedoillani. Ymmärtänette mitä tarkoitan...

    Mun todellinen murheenkryyni on illaliset, jossa herrat on tummansinisessä jakussa ja farkuissa. Mikä ihme puolikasuaali sitten itseltä? Monenlaista variaatiota olen kokeillut, tähän asti huonolla menestyksellä.

    Politiikassa olo on mun vajavaisille pukeutumistaidoille todellinen haaste. Työelämässä olen tottunut siihen, että ammattitaidolla ja pätevyydelläkin pärjää, jos sattuu olemaan vaaleanpunainen kietaisuvillatakki (himmeä roosa= salainen paheeni!!). Mutta politiikassa, missä on suht tuntemattomia ihmisiä, järkytyin, kuinka bimboksi minutkin siellä luokiteltiin, ennen keskusteluja ja parempaa tuntemista. Nyt olen pistänyt luita sen verran kurkkuun, että ei luulla enää. Niiden keskuudessa, ketkä tuntevat. Mutta jos tunnette politiikkaa: siinä riittää ihmisiä. Joten periaatteessa koko ajan pitää näyttää täydellisen tehokkaalta. Silloin se on jakkupuku. Yritä siinä sitten tuoda omaa persoonaa esille....

    VastaaPoista