sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Tontun palelevat varpaat

Eilen illalla ajeltiin kymmenen aikaan kotiinpäin. Takapenkillä oli ollut jo tovin hiljaista ja luultiin, että Luksu nukkuu. Yleensä pajattaa taukoamatta, lähinnä jotain urheiluun tai urheilutuloksiin liittyvää faktaa (aika järkyttävä määrä sitä tietoa pieneltä ihmiseltä löytyy). Yhtäkkiä takapenkiltä kuuluu kysymys:

”Eikö niiden tonttujen varpaita palele?”

Vilkaistiin toisiamme ja todettiin, että puhuu unissaan, kuten yleensä (niitä urheilutilastoja).

Hetken kuluttua hieman vaativammalla äänellä:

”Eikö niiden tonttujen varpaita palele?”

”Anteeksi?”

Hiljaisuus.

Sitten mullakin välähti:

”Onko sun varpaita palellut?”

Luksu, lähes pahoillaan:

”Joo, tänään paleli päiväkodissa.”

Okei. No mikäs siinä sitten, tänään käytiin kenkäostoksilla. Aika hyvään saumaan tuli, tänään oli koko syksyn ainoa vapaapäivä, mitä ei ollut aikataulutettu. Piti vaan käydä ostamassa Luksulle talvikengät mutta reissu meni niin hyvin että lorvittiin stadissa viisi tuntia. Tehokasta sellaista. Kukaan ei kiukutellut, itkenyt, huutanut, kiroillut tai muutenkaan aiheuttanut hämminkiä. Ruokakin oli hyvää. Autokin saatiin imuroitua ja pesetettyä. Kotiin tullessa kaikki olivat tyytyväisiä. Me oltiin kuin paraskin pesuainemainoksen perhe.

Tässä muutama niistä 21 ostoskassista (Inka laski;):



P.S Kämpin H&M:llä kävi kuhina. Kuka tunnustaa olleensa Jimmyn malliston perässä?;) Yksi niistä asioista mitä mun putkiaivot ei ymmärrä.

11 kommenttia:

  1. Välillä shoppailu piristää:) Toisten ostoksia on hauska ihailla kun itse ei ehdi kaupungille, joten olepas ahkera ja bloggaa niistä ;) Samalla saa vinkkejä siitä mitä itsekin tarvitsisi!

    -Aada

    VastaaPoista
  2. Ihana tonttu teillä ja hoksaava äiti, mä en olis varmaan tajunnut että lapsella itsellään ollut kylmä..
    Olisipa kiva kurkistaa noihin kasseihin.

    VastaaPoista
  3. Te olitte tehokkaita ja innolla odotankin, mitä noissa kasseista paljastuu:)
    Tosi hyvin hoksattu tuo varpaiden paleleminen, mulla olisi varmaan lyönyt vaan tyhjää.

    VastaaPoista
  4. Mä jo toivorikkaana odottelin bloggauksen jatkoa, siis sitä osaa missä paljastat ne ostoskassien sisällöt; tai no, ainakin ne kengät;-)

    Ihana poika teillä; tuleva urheilukanavan juontajako?!

    ps. joo, en ikimaailmassa jonottaisi naistenvaatteita H&M:ä. Mutta JOS, JOS, lastenvaatteista olisi kyse; niin luultavasti. Takuuvarmasti; jos kyseessä olisi poikien vaatteet tyyliin Stellan mallisto Gap:lle.
    Samaan syssyyn "tunnustan", klikkaasin ostoskoriin vain yhden huivin, eilen. Kaikki kengät oli jo loppuunmyyty ==D.

    VastaaPoista
  5. Näytä kengät, ne on takuulla mustat ja hienot!

    VastaaPoista
  6. No enpä olisi minäkään älynnyt että lapsen varpaita on palellut. Kuulosti mukavalta ostospäivältä. Kuvia odotellen :)

    VastaaPoista
  7. Voi Luksu kun on suloinen:)! Mä aina välillä unohdan, että sehän on vielä ihan pieni:).

    Mäkin odotan innolla, josko raottaisit ostoskasseja, tehokas päivä teillä ollut!

    VastaaPoista
  8. Joo, kyllä siinä tuli sitä onnistumisen iloa. Koko bändi mukana ja noin kauan jaksettiin kaupoissa olla. Kukaan ei tiltannut mistään tai edes narissut mitään. No kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Tiedättehän?;)

    Aamunkukka, Mertarantakin vaikuttaa sanattomalta Luksun rinnalla.

    Ja Tanja, niin mäkin usein unohdan. Pieni poika isoissa saappaissa;)

    VastaaPoista
  9. Voi että kun on fiksu laps ja äiti :))

    Huima shoppailukierros, meillä on vastaavia joskus mutta on ne kyllä raskaitakin :D Nyt ei tarvita yhtään mitään joten tänään olin 6 tuntia kaupungilla ja kaikki minijutut mahtuivat Zaran pieneen paperikassiin, jestas kun mä osaan olla hillitty :)

    Laita ihmeessa raporttia tulemaan ;)

    VastaaPoista
  10. Mun pitää tunnustaa heti Jimmy Choo innostus! Tottakai!!!!! Enkä muuten suosi h&m:aa...

    Tosin ei sillä, että olisin vaivautunut paikalle, netistä sain, mitä halusin! :)

    - Finette

    VastaaPoista