keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Yön hiljaisina hetkinä,

kaukana kotoa, yksinään hotellihuoneessa. Uni ei tule. On aikaa miettiä syntyjä syviä.

Kuten sitä, miten en ole tiennyt, että Finger in the Nosen vaatteita saa myös teinien koossa. Miksei kukaan ole kertonut?

Löysin haalarin, ajattelin Luksulle. Kunnes tajusin, että sitä saa myös Inkan koossa. Luksulle se olisikin hieman epäkäytännöllinen, näen jo hupun roikkuvan pöntössä vessareissun aikana. Puhumattakaan siitä, kun pieni (onhan se vielä pieni, ainakin mieleltään) poika yrittää repiä vartalon ympäri kietoutunutta vaatetta takaisin päälleen. Hermohan siinä menisi.



Haalari Finger in the Nose, harmaa mekko Riverwoods (kallis jopa mun mittapuussa;), musta tunika Vingino, karvareuhka Bellerose. Kaikki nämä myös koossa 16A.

Löysin paljon muutakin, ja hukkasin sen jo. Mutta löydän uudestaan, edessä on vielä monta yksinäistä hetkeä kaukana kotoa. Kerron sitten teillekin. Mustia, valkoisia ja harmaita vaatteita. Isommillekin lapsille.

11 kommenttia:

  1. Tosi nättejä vaatteita. Teillä on samat värisävyt mistä meilläkin pidetään. Oma esikoiseni lähti juuri kouluun ja huomasin miten vaikeaa on löytää kivoja tyttöjenvaatteita koossa 128 sekä etenkin 134 cm (sellaisia jotka miellyttävät sekä äitiä että tytärtä. Sinulta otan mielelläni vinkkejä vastaan :)

    VastaaPoista
  2. Juuri tuon takia en minäkään enää osta 4v:lle yksiosaisia pukuja;-)
    Tuo haalari on niin ihana,just sellainen missä olisi kiva köllötellä sohvalla pimeinä syysiltoina!

    Tosi tyylikkäitä vaatteita olet valinnut. Meneekö teillä Inkan kanssa maku täysin yksiin; eli eikö teillä enää huolita mitään ns. "lapsellisia" vaatteita? Nuo asut ovat niin tyylikkäät, että kävisivät aikuisellekin;-)

    ps. kiva kun sulla on aikaa ilahduttaa meitä postauksin; tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Koeta jaksaa hotellissa, me ollaan täällä piuhan päässä ihan lähellä ilahduttamassa/lohduttamassa/viihdyttämässä!

    Tyylikkäitä vaatteita olet löytänyt. Meidän esikoinen ilmoitti, ettei halua enää lisää mustaa, vaikka ei sitä ennestäänkään ollut kuin vähän, ja harmaata taas on syksyksi jo hankittu tarpeeksi. Haluaa väriä! Ja useaa väriä yhtä aikaa! Ottaisin kuvan vaatteet sitten itselleni, jos kokoja olisi aikuisille.

    VastaaPoista
  4. Hassu sattuma: mä olen katsellut tuota tyttöjen malliston harmaata haalaria Joakselle :)

    Saara

    VastaaPoista
  5. Tiedän tuon tunteen, itse kutsuin sitä hotellikuolemaksi. Enää ei tuota ole ollut, kun duunin vaihdoin pari vuotta sitten. Välillä kyllä kaipaan enemmän kuin tarvitsisi entistä työelämää - hyvä puoli oli se, että vaikka oli rankkaa, pääsi joskus kotoa pois. Mutta sitten oli väsynyt, kun ei aina osannut mennä ajoissa nukkumaan hotellissa.

    Tuo haalari vois olla meidän Sofialle mieluisa. Mahtuiskohan koko 16A... Kaunis tuo villamekko.
    Koetahan jaksaa, olemme täällä virtuaalisesti! Ja kohtahan on jo hei viikonloppu!

    VastaaPoista
  6. Nyt on alkanut musta kelpaamaan eli helpottaa kummasti mun valintoja. Koska valinnat on loppupelissä mun;) Aikaisemmin piti olla kaikkia kummallisia e-r-i värejä, ja musta ei kuulemma ole väri. Ei ummarra, ei.

    Inka ei kamalasti vaatteista perusta, jotain toiveita esittää ja yritän niitä toteuttaa.

    VastaaPoista
  7. Tuon tyyppisen mekon aikuistenmallia (River woods) näin aikoinaan Galleries Lafayettellä. En muista designeria, tuskin oli silti RW; oli nimittäin hälytyskaapeleilla kiinni. Hinta oli muistaakseni 2400 e. Siinä oli just tuo neulos yläosa ja farkkualaosa, kokonaan siis farkkusininen. Siitä asti olen etsinyt vähän halvempaa :) toistaiseksi turhaan...

    VastaaPoista
  8. Voi kun ihania vaatteita oot bongaillu, voisin ottaa ne kaikki ITSELLENI :) Paitsi näyttäisin kyllä yhden sortin pygmiltä tossa kokopuvussa, eli sillä ei ehkä tulisi poistuttua kotoa.

    Mulla on jossain jemmassa kaniliivi, täytyykin käydä penkomassa varastossa.

    VastaaPoista
  9. Harmaa mekko on tosi ihana! Voisin ostaa itselleni ja tytöille - tosin tuo 2400€ ylittää kipurajan melko reilusti.

    Blogiasi on ihana lukea:)!

    VastaaPoista
  10. Miia, jos lasten koot mahtuu niin tuon saisi reilulla 200 eurolla. Jotta ostamaan. Kunhan löydän sen kaupan...

    Kiitos Tanja:D

    VastaaPoista
  11. Pitikin kysyä, että mistä löysit sen mekon? Siis mistä netistä :)? Googletin, mutta vastaantulleet riverwoodsin sivut ei tuota mekkoa ainakaan esitelleet...

    VastaaPoista