tiistai 29. syyskuuta 2009

Kymppilista

Katri haastoi kertomaan kymmenen asiaa itsestäni. Tässä, ilman sen kummempaa punaista lankaa:

1) Olen asunut neljässä eri maassa. Aikuisiällä kotikaupunkini on ollut Helsinki, enkä täältä pois muuta. Arki on arkea Aruballakin. Ehkä säät ovat siellä paremmat, mutten luota paikan infrastuktuuriin.

2) Taustastani huolimatta tai juuri sen takia, olen fennomaani. Kotiinpäin niin paljon kuin ikinä pystyy.

3) Olen matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakas. Tällä erinomaisuudellani olen saanut paljon puutteitani anteeksi, ja luovinut heikoista kohdistani eteenpäin. Kielipäätä ei ole. Englanti, nykyinen työkieli, on ainoa kieli jota olen oppinut ihan opiskellessa. Suomi ei ole ”äidinkieleni” vaikka nykyään onkin se vahvin kieli. Ruotsia osaan todella huonosti, eestiäkin nykyään paremmin. Ranskaa luin lukiossa pari kuukautta, tässä ajassa en oppinut ymmärtämään edes kirjan kannen tekstiä joten se opiskelu jäi siihen.

4) Olen opiskellut liikunta-, hallinto- ja taloustieteitä, matikkaa yo:lla ja tutoa Polilla. Vain yhdestä on tutkinto, en siis ole mikään ihmelapsi, olen vain hakenut alaani;).

5) En ole kauhean kunnianhimoinen mutta äärimmäisen kilpailuhenkinen. Tämä on potkinut minua eteenpäin, Ja sisukkuus. Jotain kun päätän niin sitten läpi sen harmaan kiven. Vaikka-henki-menisi-meiningillä. Ja on se jonkun kerran lähellä ollutkin.

6) En kumartele kuvia. Minun kunnioitukseni pitää ansaita. Tietynlainen koulutus, asema tai sosio-ekonominen tausta itsessään ei riitä, eikä niiden puute tee automaattisesti luuseria.

7) Kyseenalaistan lähes kaiken. En purematta niele mitään ”faktaa”.

8) Olen sarkastinen ja tilannekomiikan mestari, naispuolinen Mr. Bean. Hekottelen itsekseni omille jutuilleni muiden kummastelevista katseista välittämättä. Toisaalta ihmiset pitävät minua hauskana vaikka en aina ymmärrä mitä hauskaa jutuissani on, kerron ne ihan tosissani.

9) Otan mielelläni riskejä. Elämässä pitää olla jotain jännitystä, tasainen arki saa minut flegmaattiseksi.

10) Olen aamu-uninen. Meille on ihan turha soitella vapaapäivinä ennen klo 11. En vastaa.

Mä haastan Violeten.

10 kommenttia:

  1. Jotakuinkin tuollaisen kuvan olin sinusta saanutkin ;-). Monelta osin olen hyvin samalainen...

    VastaaPoista
  2. Musta taas Sun tiedekunnat oli ihan muuta kuin ajattelin. Jotenkin mikään noista ei stemmaa mielikuvaani. Varsinkin tuo liikuntatieteellinen! Sanon, että sieltä et ainakaan valmistunut, vaikka olisit nuorempana harrastanut kilpaurheilua, hih. ;)

    Finette

    VastaaPoista
  3. Siis suomeksi var-sin-kaan! Niin piti sanomani. :)

    F

    VastaaPoista
  4. On se mukava huomata, että matikkahenkisiä naisia on enemmänkin :)

    VastaaPoista
  5. Miia komppaan, hyvä että meitä laskupäitä riittää, ettei ole ainoa.

    VastaaPoista
  6. Pieleen meni mun arvaukset. Olin ihan varma, että olet juristi tai arkkitehti. Jumppaope et ainakaan:-)

    Anonyymi lukija

    VastaaPoista
  7. Sä unohdit, synnynnäisen tyylitajusi!
    ja tämä oli ihan tosissaan sanottu, vaikka voin melkein kuulla (kohdan 8 mukaan) sun hekottelevan siellä itseksesi;-) ;-)

    Tämä blogi on loistavaa luettavaa, kautta linjan!

    VastaaPoista
  8. Ette kai te vaan epäile mun urheilullisuutta tai pedagogisia kykyjä? No en ole sieltä liikuntatieteelliseltä, vaikka aikanaan se tuntuikin hyvältä vaihtoehdolta.

    Mistä tuo arkkitehti tuli? Juristi, joo, voisin olla, olen vaan turhan virtaviivainen juristiksi.

    Finette, mä ymmärrän, että luulit mua hum.kandiksi, mun tekstit henkii sellaista maailmanparantaja-mentaliteettia. Ja nyt yksikään hum.kand ei ota itseensä, se oli sitä sarkasmia (en ole väittänyt, että sen lajin taitaisin).

    Aamunkukka, kiitos. Kyllä mäkin olisin mun kaa;)

    VastaaPoista
  9. :D :D :D No, ilman muuta, mistä arvasit! Armaskin kysyy nyt, mille mä nauran.

    Mutta humanismiin, niin kohtaan 6 yhdyn tietysti. Sehän on itsestäänselvyys. Jos ei olisi, niin se olisi minusta oman minän pienuutta. Ja ihan hurskastelematta, niin luuseri- sanan voisi lailla kieltää. Se kuulostaa vain niin toivottomalta ja lopulliselta, että kenenkään ihmisen ei pitäisi kokea tilannettaan niin. Mikään ei koskaan ole lopullista! Ei mikään.

    -F-

    VastaaPoista
  10. Anonyymin veikkaajan tavoin mäkin olisin veikannut oikista, pienellä mielikuvituksella ehkä kauppis ja valtsikkakin, mutta kauppiksessa pääaineena rahoitus ja valtsikassa viestintä. Tai vst opinnot ulkomaisessa yliopistossa.

    F

    VastaaPoista