lauantai 12. syyskuuta 2009

Kissojen yössä



Jo perinteeksi muodostunut. Paljon huutavia lapsia. Paljon lapsilleen huutavia aikuisia. Oli siellä niitä kattejakin.



Tänä vuonna mentiin poikkeuksellisen aikaisin, jo seiskan aikaan. Ne kissat näkyy valoisalla paremmin kuin pimeällä. Yllättävää.



Perinteisen perjantai-illan lapsiperheiden riemupläjäyksen lisäksi perinteeksi on muodostunut lauantainen "Kissojen yö" naisväellä keskustan yössä. Mä en jaksanut. Siis skippasin. Ja saan varmasti kuulla ohareistani. Pitkään.

5 kommenttia:

  1. Nyt se siis oli. Ei tarvinnut tänä vuonnakaan mennä -sairastetaan kotona.
    Onhan se lapsille kiva kun kissat näkyy kun monesti päivisin ovat piilossa =)

    VastaaPoista
  2. Lapsilleen huutavat aikuiset on kamalia - mistä ne luulee, että lapset käytöstavat oppii! ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä mäkin lapsilleni, ja muiden lapsille, huudan. Joskus, kun ei mene muuten jakeluun. Mutta tuollaisissa massatapahtumissa on ihan liikaa mesoavia lapsia ja stressaantuneita huutavia vanhempia. Ei vaan ole oikein mun juttu, ei hemmo kestä;)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin huudetaan! Korkeelta ja kovaa :)! Tosin olen muutamasta ulkopuolisen paheksuvasta katseesta pikku hiljaa oppinut huutamaan vaan kotona ;). Ja nyt yrittänyt hillitä huutamista myös kotona. Kauheeta huomata miten lapset välillä kommunikoi keskenään...

    Kissojen yö on lapsille varmaan mukava tapahtuma! Ei olla koskaan siihen aikaan käyty. Keväällä tosin käytiin toukokuussa, ja sillon kyllä kissat liikuskelivat näkyvillä. Pojan (3v.) mielestä parhainta antia oli kuitenkin "navigaattorit" (=paviaanit) :)

    VastaaPoista
  5. Niinpä, kamaliahan me välillä ollaan;-)
    Päiväkodissakin kertovat, kuinka kovaääninen esikoisemme on.. mutta ehkä hänestä tuleekin temperamenttinen taiteilija. Tuskin oopperalaulaja, mutta mieskuuro huutajat voisi hyvinkin saada hänestä riveihinsa uutta vuosikertaa =D.

    Kivoja kuvia,Nina ja toi on varmasti kiva perinne. Pilkahtaako teidän Inka muuten tuossa toisessa kuvassa? Oletan, että tuo suloinen ja tyylikäs pellavapää on pikkuveli!

    ps. mä tsekkaan joka päivä sun huutiskohteet. Harmi, että vielä ei ole koot olleet meille sopivia, mutta odotellaan, odotellaan;-)

    VastaaPoista