lauantai 11. heinäkuuta 2009

L-O-M-A

Kesäloman pidempi osuus alkoi nyt. Kreivin aikaan, sanoisin. Takki on aika tyhjä. Meillä, kuten monessa muussakin firmassa, on rekrytointikielto, eli hommia tehdään koko ajan pienenevällä henkilöstöllä.

Tanskaan lähdetään ensi viikon lopulla, kotona on sen verran tekemistä, ettei aikaisemmin ehdi. Enkä kyllä jaksaisikaan. Lisäksi ulkomailla asuvat ystävät rantautuvat koti-Suomeen kesäloman viettoon. Kiirettä pitää senkin osalta.

Käytiin eilen illalla muutaman ystävän kanssa Salutorgetissa syömässä. Inka oli mukana. Ihanaa kun on jo sen verran iso, että hänet voi ottaa mukaan ilman, että tarvitsee miettiä mitään nukkumaanmenoaikoja. En tietenkään mihinkään baarikierrokselle häntä roudaa (ihan kuin niitä usein olisikaan) mutta illanistujaisiin pääsee halutessaan. Inka otti Toast Skagenin;)



Ja eilinen asu. Tunika on Bandoleran. Alla Ouin toppi. Jalassa leggarit. Niitähän ei saa yli kolmekymppiset käyttää mutta uhmaan moisia sääntöjä;)

6 kommenttia:

  1. Ihastuttava asu sulla! Höpö höpö, mikä leggarikielto yli kolmikymppisillä;-)?!
    Mä voin tunnustaa, että yhdet käytetyistä/mukavimmista housuistani ovat Asoksen "jegginsit" =D ja olen pitkälti yli kolmenkympin..
    Tosi kaunis tuo Bandoleran toppi,ihanat kirjailut!

    VastaaPoista
  2. Ollessamme Köpiksessä ajattelimme juuri samaa; lapset ovat sen ikäisiä että voivat valvoa jos tilanne vaatii sitä ja itse asiassa "karkasimme" kahtena iltana hotellin baariin tunniksi kun lapset menivät illallisen jälkeen pesemään hampaita ja lueskelemaan - tietysti valveutuneen etävanhemman tavoin kännyköillä varustettuna. Suosittelen lämpimästi Skt Petri-hotelliamme, kivasti sisustettu design hotellijoka rakennettu vanhaan tehdastilaan ja sijainti aivan loistava!
    Bandolera on muuten kiva merkki, sieltä tekee joskus yllättävän hyviä löytöjä kohtuu hintaan! Tunikasi näyttää ihan ranskalaisen Antik Batikin tunikalata, ihana väri.

    Gloria, som vil også leje jer stue

    VastaaPoista
  3. Jostain naistenlehdestä sen leggarikiellon luin mutta ignoorasin;)

    Gloria, tykkään First-hotelleista, tai mistä tahansa "homoystävällisestä designhotellista". Tuossa ei olla käyty, mutta Koldingin ja Malmön First-hotellit ovat tuttuja. Hyvä hinta-laatusuhde. Tanskassa hotellit ovat usein tolkuttoman kalliita tasoon nähden.

    Mulla on tuo Bandoleran tunika myös valkoisena. Mitä enemmän rypyssä, sen parempi. Oivallisia matkustusvaatteita.

    VastaaPoista
  4. Göteborgissahan on myös First, hotell Avalon! Suosimme myös design hotelleja, niissä on aina jotain vähän enemmän kuin tyylihuonekaluilla varustetuissa 5-tähden hotelleissa - toki poikkeuksiakin on! W ovat suosikkejamme, niitä saisi vaan olla vähän enemmän Jenkkkien ulkopuolella.
    Itselläni on tummanharmaa Bandoleran tunika ja se on nimenomaan "veneilytunikani", eli kun veneessä täytyy kassista kaivaa jotain siistimpää ravintolaan tai ystävien kesämökeille mennessä, eli juuri sen ryppyisyyden takia ;-).

    Gloria

    VastaaPoista
  5. Tosiaan, Avalon on myös tuttu. Viime kesän reissulla "löydettiin" pieni yksityinen Hotel Villan, ihastuin heti. Hotelli avattiin viine vuoden keväällä ja oli uudenkarhea kun siellä yövyttiin. Suosittelen lämpimästi, erityisesti jos olette autolla liikkeellä. Sijaitsee tois puol jokkee, ei ihan ytimessä.

    http://www.hotelvillan.com/

    VastaaPoista
  6. Ihana tunika! Ja kiitos blogistasi, sitä on mukava lukea.

    VastaaPoista