sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Väriä pintaan

Suomen suvi ei välttämättä ole niistä aurinkoisimmista päistä joten väriä ihoon voi hakea purkeista. Laikukasta lopputulosta ei kannata pelätä, nykytuotteet ovat aika kehittyneitä. Kunhan muistaa pari asiaa:

- Iho kannattaa kuoria ennen voiteen levitystä.
- Itse olen laittanut myös tavallisen kosteusvoiteen ennen itseruskettavaa, tämä ehkäisee tehokkaasti laikukkuutta. Kanta- ja kyynärpäiden kanssa kannattaa olla tarkkana.
- Ja kannattaa valita mahdollisimman vaalea sävy, jos omaa suomalaisen vaalean ihon. Liian tumma purkkirusketus saa aikaan vain voimakkaan Tuksu-efektin;)

Joillakin merkeillä on valikoimissaan asteittain ruskettava voide, hyviä mutta vaativat kärsivällisyyttä. Toisaalta niiden kanssa ei pääse möhlimäänkään.

Ja jos jokin meni pieleen niin etikkaan kasteltu pumpuli auttaa pahimpiin laikkuihin.



Olen kokeillut eri merkeiltä niin suihketta, geeliä, vaahtoa ja voidettakin. Mitään varsinaista suosikkia ei ole, HR:n Leg Self Tan (tjsp) palaan vuosittain. Nyt kasvoille testauksessa Biotherm, ihan hyvä. Lancomen uutuudessa on anti-age fiitseri mutta sävy ehkä turhan keltainen.

Mitenkäs muilla, onko suositella jotain?

11 kommenttia:

  1. Mä käytän vaan kasvoihin joskus Lancomen itseruskettavaa, ei tule keltaista. Jalat ja muut olen jättänyt rauhaan, kun on luonnostaan ihan ok väriset ja päivä auringossa saa käsivarsissa värin pintaan.

    VastaaPoista
  2. Emmi Vauva-Lehden Tyyliblogista8. kesäkuuta 2009 klo 12.42

    Mä olen käyttänyt vain Doven kosteusvoidetta, jossa hieman ruskettavaa mukana. Tällä ei tule laikkuja helposti, koska ruskettaa vähitellen. Samalla tulee ihoa kosteuttettua. Itseruskettavilla onnistun aina saamaan aikaan todella epäaidon näköistä jälkeä...
    Itse rusketun todella helposti, joten tätä käytetään vain vähän täydentämään rusketusta ja jalkoihin, jotka eivät rusketu niin helposti. Rusketusrajoja yritän myös häivyttää tällä!

    VastaaPoista
  3. Mä oon kans kokeillut vähän kaikkia merkkejä, mutta Shiseidon aurinkotuotteista ja itseruskettavasta tykkään eniten.

    Ja kevättalvella sain matkaani Stockalta näytteen (heillä ei ollut edes perinteisiä mallikappaleita, vaan laittoivat omaan purkkiinsa:) jotain ihanaa ainetta, jonka nimen/merkin (joku outo se oli:) olen onnistunut totaalisesti unohtamaan. Se ei ollut perinteinen itseruskettava, vaan lähinnä päivävoide, mutta siinä oli myös paljon valoa heijastavaa efektia, joka sai todella ihon hehkumaan. Kiva vaihtoehto kesäksi meikkivoiteelle. Tosin se oli kyllä kalliimpi kuin mun meikkivoide (diorskin nude), mutta...

    Jos Laura tai joku muu asiantuntija muistaa vielä nimen, niin auttaa enemmän. :)

    VastaaPoista
  4. Onko kellään kokemusta suihkurusketuksesta, tekisi mieli kokeilla. Mä en saa kaunista jälkeä itse aikaan, pahimmat ovat sormienvälit.

    VastaaPoista
  5. Dovea on muutkin suositellut. Ja Shiseidoa en ole kokeillutkaan. Sisleyllä on myös hyvä self-tan, hinta on sitten vähän eri luokkaa...

    Mä olen pari kertaa käynyt suihkurusketuksessa, pakon edessä. Eli olen ollut menossa kalmankalpeana juhliin avonaisessa puvussa ja silloin olen turvautunut suihkuun. Huono puoli on se, että hilseilee, ainakin mulla, aika näkyvästi pois.

    Mä en itse asiassa ole aikoihin käyttänyt itseruskettavaa kuin kasvoihin ja sääriin, mutta tuo sormienväliongelma on tosiaan inhottava.

    VastaaPoista
  6. Mä en ole ikinä onnistunut saamaan tasaista ja kaunista rusketusta purkista, joten näin "vanhemmalla iällä" olen suosiolla jättänyt ne pois. Luomu-aurinko on saanut sitten ne värit antaa, mitä tullut on. Viime kesänäkään ei tosin ollut pelkoa palamisesta, joten aika vaaleilla sävyillä mennään :-)

    Kasvoilla käytän kesäisin kevyitä, sävyn antajia suojakertoimella. Nyt (vasta) löysin Lancomen Aqua fusion teinte:n, ja on muuten ihana tuote! Tuolla "suojattuna" olen jo kivasti päivetystä naamaani saanut.

    ps. mulle kävis varmaan kuin frendien Rossille, jos joskus suihkurusketusta joutuisin ottamaan=D tulis varmaan aika hulvaton rusketus!

    VastaaPoista
  7. Ostin tänään tuon Lancomen flash bronzerin, sen tummemman version.
    Luin pari päivää sitten ruotsalaista Elleä, jossa oli toimittaja koekäytti noin 8 eri tuotetta ja kommentoi tuoksut/hajut, imeytyvyyden, lopputuloksen jne.
    Lancomessa anti age on bonuksena, mutta erityisesti minua miellytti 15 aurinkosuojakerroin. Loppullisen valinnan tein tosin sillä perusteella, että toimittaja kommentoi sitä, että tuote tuoksui hyvältä. En voi SIETÄÄ itseruskettavan hajua!
    Olen kerran käynyt suihkurusketuksessa ja lopputulos oli ihan ok, mutta se haju häiritsi monta päivää.
    Gloria

    VastaaPoista
  8. Heh, samat funtsinnat ollu meillä käynnissä, eli rusketus- ja kesämeikkijutut. Rubinstein on kanssa mun suosikki. Kokeilin tuota Biothermiä ja tykkäsin hirmu paljon, ei liian tumma lopputulos ja sävy oli kaunis myös.

    Finette, kääk, mitähän toi sun saama tuote olis voinut olla. Oliko värillistä jo valmiiksi vai voiteen näköistä?
    Yksi ihana rusketuksen korostaja on Nuxen kultaöljy, mutta ei kyllä kuulostanut siltä kuvauksesi.
    Valoa heijastava sävyttävä geeli on Sensailla, kivan kevyt.

    VastaaPoista
  9. olisko Fineten saama näyte ollut Estee Lauderin Day wear Plus? Se on tosi hyvä tuote.

    t.Stine

    VastaaPoista
  10. No niin, mä puhuin ihan läpiä päähäni. Mun kaapissa seisoo tuo Lancomen flash bronzer, pähkäilin sen ja Biothemin välillä (en siis jaksanut nostaa takamustani sohvalta, että olisin jo postausta tehdessäni tarkastanut tilanteen). Ja valitsin Lancomen juuri anti-agen takia. Eikä kyllä ole yhtään keltainen lopputulos eli ihan kaikkea ei kannata uskoa mitä muut sanoo.

    Kivaa Stine kuulla taas!

    Ja Laura, sori, en ole ehtinyt kylään;)

    VastaaPoista
  11. Laura & Stine, se oli joku, missä roibosuutetta (?), koska muistan, että sanoin vielä sille myyjälle, että olen mä roibosteetä juonut, mutta tästä en ollut kuullutkaan ja sitten se alkoi tietysti kovasti myymään, mutta pienen purkin hinta oli jotain 75 tai 79e, niin sanoin, että täytyypä harkita ja siksi se heitti sitten ilmaiseksi heidän muovipulloon. :) Ja sitten, nyt kun sitä tarvitsisi ostaa tax freesta, en muista nimeä. Niin tyypillistä. :D

    Shiseidossa muuten väri on minusta hyvä, eikä hajukaan kamalin, mutta tossa oli helppous, siitä tuli tosi hyvännäköiseksi. Eli vastinetta kirpeälle hinnalle. :D

    VastaaPoista